sunnuntai 30. elokuuta 2015

Italian viinialueiden salattu helmi - Friuli

Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat
Valkoiset Friulano-rypäleet kasvavat runsaina heinäkuisessa Colli Orientalissa, Friulissa.

Hienoja paikallisia rypälelajikkeita

Friuli, tai pidemmin Friuli-Venezia Giulia, tunnetaan kansainvälisesti parhaiten hienoista valkoviineistään, jotka ovat nousseet viinimaailman tietoisuuteen 1970-luvulta alkaen. Minut kuitenkin alueelle houkuttivat jo miltei viimeiset vuodet nousuaan tehneet paikalliset, punaiset rypälelajikkeet Pignolo, Refosco ja Schiopettino, mutta myös valkoiset Friulano ja Ribolla Gialla. Nämä erityiset herkkurypäleet lähes tulkoon siirtyivät ajasta ikuisuuteen kansainvälisten lajikkeiden vallattua Friulin viinikirvan tuhojen myötä, mutta viinin ystävien riemuksi viinintekijät ovat heränneet perinteisten lajikkeiden omaperäisyyteen ja alkaneet vaalia niitä uudelleen. Joku voisi väittää, että Friulin suurimmat viinit ovat edelleen valkoviinejä; minä taas nostaisin esille paikallisten punaisten lajikkeiden ainutlaatuisen potentiaalin Friulin uuden tulemisen terävimpänä kärkenä. Lupaan kuitenkin esitellä Friulin valtaisan rypälekirjon tasapuolisesti tulevissa Friuli-jutuissani ja jätän teille itsellenne puntaroitavaksi, mitä mieltä lopulta olette niiden tärkeysjärjestyksestä ja kiinnostavuudesta.

Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat, oranssi viini
Itäisimmässä Friulissa, Colliossa on pitkä oranssin viinin tekemisen perinne.

Oranssin viinin sydänmaat

Friulin erityislaatu ei kuitenkaan liittynyt mielikuvissani ainoastaan paikallisiin rypälelajikkeisiin. Minua veti alueelle magneetin lailla myös oranssi viini, johon olin saanut jo Kööpenhaminassa maisteluiden tiimoilta perehtyä. Oranssi viini on valkoviiniä, jonka tavallisesta valkoviinin valmistustavasta poiketen annetaan olla pitkään, jopa hyvin pitkään, kontaktissa rypäleiden kuorien kanssa. Näin kuoret antavat viiniin tanniineja, väri- ja makuaineita vaikuttaen niin viinin väriin (oranssi), aromaattisuuteen kuin rakenteeseen ja ikääntymispotentiaaliinkin. Oranssin viinin kuningaskunta Euroopassa on alun perin Friulin ja Slovenian rajalla oleva Collio-Brda. Halusin palavasti päästä tutustumaan oranssiin ja sen osaajiin paikan päällä - ja pääsinkin!

Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat, oranssi viini, wikipedia
Friuli sijaitsee Italian koilliskulmassa (punaisella)
Kuva: Wikipedia

Upean viinin itä vs. arkiviinin länsi

Maantieteellisesti Friuli-Venezia Giulia sijaitsee aivan Italian koilliskulmassa, ja historiallisesti Venetsian ja Habsburgien vallankahvan vääntelyn tantereella. Ei siis ole kumma, että viininviljely alueella oli pitkään lännessä Veneton hengessä punaviineihin painottuvaa ja idässä valkoviiniperinnettä noudattavaa. Nykyään jäänteitä tästä historiasta voidaan nähdä siten, että edelleen aivan itäisimmässä osassa Friulia, etenkin Colliossa, Slovenian rajalla, valkoviinit dominoivat tuotantoa. Colli Orientalin alue pohjoiseen ja hiukan länteen Colliosta taas profiloituu tänäkin päivänä punaisten lajikkeiden korkean laadun tuotantoalueeksi. 
Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat, oranssi viini
Friulin laadukkaimmat viinialueet ovat Collio (vaal. vihr.) ja Colli Orientali (oranssi).
Grave tuottaa massiivisen volyymin peruskelpoa arkiviiniä (turkoosi).
Kuva: Bigger Than Your Head

Colli Orientalin punaviinit ovat paikoin häikäiseviä ja Collion parhaat valkoviinit Italian parhaita. Lisäksi niistä suoraan etelään sijoittuva Isonzo tuottaa erinomaista viiniä, vaikka viinitarhat sijaitsevatkin pannukakkumaisen matalalla tasangolla. Vaikka minun nähdäkseni Friuli on Italian viinialueiden salattu helmi, jota ei voi kylliksi rummuttaa, on tunnollisen viinibloggaajan toki piirrettävä alueesta totuudellinen kokonaiskuva. Vähintään kaksikolmasosaa Friulin viinituotannosta on peräisin sen läntisistä osista, eritoten järkälemäisen kokoiselta Friuli Graven DOC alueelta, jonka tuotannon laatu on hyvän, yksinkertaisen arkiviinin tasoa. Ja vaikka itäisen Friulin kuivista viineistä löytyy käänteentekeviä yksilöitä, on Friulilla vain kolme DOCG-luokituksen saamaa viiniä, ja näistä kaksi on jälkiruokaviinejä. Taustalla on makeiden viinien pitkä historiallinen perinne eurooppalaisten hovien herkkuna. Friulin hienostuneet jälkiruokaviinit valmistetaan paikallisista lajikkeista Picolit’sta ja Verduzzosta, joista jälkimmäinen tuottaa parhaimman ilmiasunsa DOCG Ramandolon alueella, Colli Orientalin itäisessä kupeessa.

***

Tulevissa postauksissa tutustumme Friulin rypälelajikkeisiin, paikallisiin viineihin ja viinitiloihin. Piipahdamme myös viehättävässä Cormonsin kylässä, jossa saamme nauttia paikallisesta tuotannosta niin viihtyisässä viinibaarissa kuin miltei Michelin-tähden ravintolassakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti