sunnuntai 30. elokuuta 2015

Italian viinialueiden salattu helmi - Friuli

Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat
Valkoiset Friulano-rypäleet kasvavat runsaina heinäkuisessa Colli Orientalissa, Friulissa.

Hienoja paikallisia rypälelajikkeita

Friuli, tai pidemmin Friuli-Venezia Giulia, tunnetaan kansainvälisesti parhaiten hienoista valkoviineistään, jotka ovat nousseet viinimaailman tietoisuuteen 1970-luvulta alkaen. Minut kuitenkin alueelle houkuttivat jo miltei viimeiset vuodet nousuaan tehneet paikalliset, punaiset rypälelajikkeet Pignolo, Refosco ja Schiopettino, mutta myös valkoiset Friulano ja Ribolla Gialla. Nämä erityiset herkkurypäleet lähes tulkoon siirtyivät ajasta ikuisuuteen kansainvälisten lajikkeiden vallattua Friulin viinikirvan tuhojen myötä, mutta viinin ystävien riemuksi viinintekijät ovat heränneet perinteisten lajikkeiden omaperäisyyteen ja alkaneet vaalia niitä uudelleen. Joku voisi väittää, että Friulin suurimmat viinit ovat edelleen valkoviinejä; minä taas nostaisin esille paikallisten punaisten lajikkeiden ainutlaatuisen potentiaalin Friulin uuden tulemisen terävimpänä kärkenä. Lupaan kuitenkin esitellä Friulin valtaisan rypälekirjon tasapuolisesti tulevissa Friuli-jutuissani ja jätän teille itsellenne puntaroitavaksi, mitä mieltä lopulta olette niiden tärkeysjärjestyksestä ja kiinnostavuudesta.

Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat, oranssi viini
Itäisimmässä Friulissa, Colliossa on pitkä oranssin viinin tekemisen perinne.

Oranssin viinin sydänmaat

Friulin erityislaatu ei kuitenkaan liittynyt mielikuvissani ainoastaan paikallisiin rypälelajikkeisiin. Minua veti alueelle magneetin lailla myös oranssi viini, johon olin saanut jo Kööpenhaminassa maisteluiden tiimoilta perehtyä. Oranssi viini on valkoviiniä, jonka tavallisesta valkoviinin valmistustavasta poiketen annetaan olla pitkään, jopa hyvin pitkään, kontaktissa rypäleiden kuorien kanssa. Näin kuoret antavat viiniin tanniineja, väri- ja makuaineita vaikuttaen niin viinin väriin (oranssi), aromaattisuuteen kuin rakenteeseen ja ikääntymispotentiaaliinkin. Oranssin viinin kuningaskunta Euroopassa on alun perin Friulin ja Slovenian rajalla oleva Collio-Brda. Halusin palavasti päästä tutustumaan oranssiin ja sen osaajiin paikan päällä - ja pääsinkin!

Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat, oranssi viini, wikipedia
Friuli sijaitsee Italian koilliskulmassa (punaisella)
Kuva: Wikipedia

Upean viinin itä vs. arkiviinin länsi

Maantieteellisesti Friuli-Venezia Giulia sijaitsee aivan Italian koilliskulmassa, ja historiallisesti Venetsian ja Habsburgien vallankahvan vääntelyn tantereella. Ei siis ole kumma, että viininviljely alueella oli pitkään lännessä Veneton hengessä punaviineihin painottuvaa ja idässä valkoviiniperinnettä noudattavaa. Nykyään jäänteitä tästä historiasta voidaan nähdä siten, että edelleen aivan itäisimmässä osassa Friulia, etenkin Colliossa, Slovenian rajalla, valkoviinit dominoivat tuotantoa. Colli Orientalin alue pohjoiseen ja hiukan länteen Colliosta taas profiloituu tänäkin päivänä punaisten lajikkeiden korkean laadun tuotantoalueeksi. 
Viinialueet, Italia, Friuli, Friuli-Venezia Giulia, viiniblogi, viinimatkat, oranssi viini
Friulin laadukkaimmat viinialueet ovat Collio (vaal. vihr.) ja Colli Orientali (oranssi).
Grave tuottaa massiivisen volyymin peruskelpoa arkiviiniä (turkoosi).
Kuva: Bigger Than Your Head

Colli Orientalin punaviinit ovat paikoin häikäiseviä ja Collion parhaat valkoviinit Italian parhaita. Lisäksi niistä suoraan etelään sijoittuva Isonzo tuottaa erinomaista viiniä, vaikka viinitarhat sijaitsevatkin pannukakkumaisen matalalla tasangolla. Vaikka minun nähdäkseni Friuli on Italian viinialueiden salattu helmi, jota ei voi kylliksi rummuttaa, on tunnollisen viinibloggaajan toki piirrettävä alueesta totuudellinen kokonaiskuva. Vähintään kaksikolmasosaa Friulin viinituotannosta on peräisin sen läntisistä osista, eritoten järkälemäisen kokoiselta Friuli Graven DOC alueelta, jonka tuotannon laatu on hyvän, yksinkertaisen arkiviinin tasoa. Ja vaikka itäisen Friulin kuivista viineistä löytyy käänteentekeviä yksilöitä, on Friulilla vain kolme DOCG-luokituksen saamaa viiniä, ja näistä kaksi on jälkiruokaviinejä. Taustalla on makeiden viinien pitkä historiallinen perinne eurooppalaisten hovien herkkuna. Friulin hienostuneet jälkiruokaviinit valmistetaan paikallisista lajikkeista Picolit’sta ja Verduzzosta, joista jälkimmäinen tuottaa parhaimman ilmiasunsa DOCG Ramandolon alueella, Colli Orientalin itäisessä kupeessa.

***

Tulevissa postauksissa tutustumme Friulin rypälelajikkeisiin, paikallisiin viineihin ja viinitiloihin. Piipahdamme myös viehättävässä Cormonsin kylässä, jossa saamme nauttia paikallisesta tuotannosta niin viihtyisässä viinibaarissa kuin miltei Michelin-tähden ravintolassakin. 

tiistai 25. elokuuta 2015

Veni Vidi Viinivisiitti Valpolicellassa - Tommaso Bussola

Veni Vidi Viini, viiniblogi, Tommaso Bussola, vierailu viinitilalla, Valpolicella
Tynnyrien runoa Bussolalla.

Aivan ensimmäiseksi kiinnitän huomiota hiljaisuuteen. Toki olen kuunnellut postauksissa jo kuuluisaksi muodostuneen vuokra-auton moottoria viimeiset tunnit, ja viimein auto on vaiennut, mutta on tässä jotain muutakin. Mutustelen tunnetta. Kuulen vain kaskaat. On kuin täällä olisi kaikki, mitä tarvitaan muttei mitään ylimääräistä: valkoinen yksinkertainen muuri sisäänkäyntinä; avara, viinitarhojen ympäröimä piha; valkea rakennus, jossa pitsiset kuivatushuoneet ylimmässä kerroksessa - ja lavat viinikuljetuksia varten talon edessä. Siinä kaikki. Nyt tiedän. Tämä paikka on italialaisittain todella zen. Täällä keskitytään olennaiseen.

Kun Giuseppe Bussola, Tommason sujuvaa englantia puhuva, viinitilan viestinnästä ja toimistosta huolehtiva poika astelee luoksemme, vahvistuu ensivaikutelma entisestään. Minä räimeänä skandinaavinaisena olen meistä kahdesta se pälpättävä suupaltti, kun taas hän vastaa kysymyksiini hiljaa, ystävällisesti hymyillen. Yritän rauhoittua. Mutta olen aivan liian innoissani tästä visiitistä!

Veni Vidi Viini, viiniblogi, Tommaso Bussola, vierailu viinitilalla, Valpolicella
Viinitilan valkea asuintalo. Leidi tuulettaa kuumaksi paahtunutta vuokrakirppua vasemmalla.

Pikkuhiljaa tokenen ja kykenen ihan vain kuuntelemaan. Giuseppe kertoo Bussolan tarinan, johon tiivistyy hänen isänsä Tommason määrätietoisuus ja erityislaatu. Alun perin Tommaso Bussola ei ollut viiniperheen kasvatti, vaan hän ryhtyi töihin enolleen Giuseppelle huomattuaan ettei ole toimistotyyppiä. Isäntämme Giuseppe kertoo kaimansa eno-Giuseppen tehneen viiniä tavoitteenaan pikemminkin määrä kuin laatu, mutta Tommason päästyä jyvälle ensin viininviljelyn ja sittemmin viininvalmistuksen taiteesta asioihin tuli muutos. Tommaso Bussola teki viinin laadusta ainoan ja tärkeimmän päämääränsä.

Italian viineihin perehtynyt viinikirjailija, MW Nicolas Belfrage kertoo teoksessaan Barolo to Valpolicella (2004) viinin tekemisen johtotähden myötä kaiken muun saaneen jäädä ja 1990-luvun alussa Tommason ottaneen lainan rakennuttaakseen talon ja sen yhteyteen kaiken, mitä vaaditaan parhaan mahdollisen viinin valmistamiseen alusta loppuun. Tulosta alkoi syntyä nopeasti. Ja millaista tulosta! Kun Belfrage kysyi kenties legendaarisimmalta Amaronen tuottajalta, Giuseppe Quintarellilta, keitä hän nostaisi esille nuoremmasta viinintekijäpolvesta Valpolicellassa, Quintarelli sanoi vain yhden nimen: Tommaso Bussola.

Veni Vidi Viini, viiniblogi, Tommaso Bussola, vierailu viinitilalla, Valpolicella
Giuseppe esittelee kellaria Leidille.
Nuoriherra aristeli kameraa, joten Mösjöö nappasi kuvan kohteliaan etäisyyden päästä.

Ja nyt, kun liikun nuoren Giuseppen johdolla kellarissa, tajuan tulleeni temppeliin. Zen on ilmassa, kun persikan sävyiset kaariholvit kantavat taloa viiden hehtolitran tonneux’den rivistöjen yllä järkähtämättöminä ja upeina. Ranskalaisten, amerikkalaisten ja slavonialaisten tammitynnyreiden rytmi tilassa on kuin runoa. Giuseppe kertoo täällä kypsyvän vuosittain 60 000 - 70 000 pullollista viiniä: Valpolicella classicoa, ripassoa, ja aivan erityisesti mainetta niittäneitä Reciotoa ja Amaronea. 

Viinit jakautuvat kahteen linjaan: peruslinjan viinit kysytetään tammessa, joka on toista tai kolmatta kertaa käytössä, kun taas TB-linjan viineihin käytetään aina uutta tammea. Rypäleet viljellään kolmella tarhalla, joista lähin on suoraan talon alapuolella oleva Ca del Laito, kun Vigneto Alto sekä Casalin puolestaan sijaitsevat muutamien kilometrien päässä. Tarhat kattavat kaikkiaan 14 hehtaaria, ja niillä kasvaa paikoin hyvinkin vanhoja köynnöksiä Valpolicellan alueelle tyypillisiä lajikkeita: Corvinaa, Corvinonea, Rondinellaa, Croatinaa ja Molinaraa. Eksperimentin omaisesti, pienemmässä mittakaavassa viljellään myös kansainvälisiä lajikkeita, joista syntyvät Amarone-tekniikalla valmistettu L’Errante punaviini ja Peagna jälkiruokaviini, jossa on italalialaisten lajikkeiden lisäksi Chardonnayta - ja suomalaisittain jännittävä, mielestäni varsin hallitseva lakan aromi! (Giuseppe ei luonnollisestikaan tuntenut lakkaa, mutta oli arktisen marjan suhteen kovin utelias ja aikoi googlettaa siitä käyntimme jälkeen kuvia ja tietoa.)

Rypäleiden poiminta on Bussolalla äärettömän tarkkaa työtä. Sadonkorjuun aikaan samat viinitarhat käydään läpi vähintään viiteen, jopa kuuteen kertaan, jotta rypäleet saadaan poimittua optimaalisen kypsinä. Tavoitteena on tehdä jokaisena vuonna tilan kaikkea kolmea amaronea: peruslinjan Amaronea, TB linjan Amaronea ja TB-linjan cru-Amaronea Vigneto Altoa. Jos vuosi on heikompi, ei Vigneto Altoa tai ylipäätään TB-linjan Amaronea tehdä, vaan rypäleet käytetään peruslinjan Amaroneksi. Periaatteena on, että mikä tahansa tilan viineistä jätetään tuottamatta, jos rypäleet eivät ole sen laatuisia, että valmiiseen viiniin haluttaisiin painaa Bussolan leima. Näin kävi esimerkiksi 2013 ja 2014, jolloin sää tuhosi 2/3 sadosta ja peruslinjan Valpolicella Classicoa ei tuotettu lainkaan.

Veni Vidi Viini, viiniblogi, Tommaso Bussola, vierailu viinitilalla, Valpolicella
Hauskaa! Maistelussa käytetään usein pulloja, joiden kohdalla etikettikone on sekoillut.

Maisteluhuoneessa kaikki edellä kuultu tiivistyy konkretiaksi. Leidiä ja Mösjöötä odottavat todelliset taidonnäytteet: Valpolicella Ripasso Superiore Ca del Laito 2011, Valpolicella Classico Superiore TB 2010, Amarone della Valpolicella Classico 2009, Amarone della Valpolicella Classico TB 2008 ja lopulta, jälkiruokaviini Peagna. Vierailumme aikaan uutta Recioton vuosikertaa pullotetaan ja toisaalta Valpolicella Classico on loppuunmyyty, joten näitä emme voi maistaa juuri nyt.

Tehdäkseni oikeutta maistetuille viineille, en lähde tässä kuvailemaan puolittain jokaista maistettua viiniä, vaan lupaan tehdä teille tulevaisuudessa valituista viineistä itsenäiset arviopostaukset. Mutta välittääkseni teille maisteluhuoneen kokemuksen yleisellä tasolla kuvailen tarinan kaaren, jonka viinit tarjosivat.

Kuten sanottu, peruslinjan Valpolicella Classicoa ei ole nyt repertuaarissa, joten ensimmäiseksi saamme maistaa ripassotekniikalla valmistettua cru-viiniä Ca del Laiton rypäleistä. Boom! Jo ensimmäinen viini vie jalat alta. Kirsikan aromin intensiteetti on huikea, ja sen rinnalla kulkee hienostunut manteli. Aromit yhdessä luovat vaikutelman maraschinokirsikoista. Viini on hapokasta, hedelmäisyydeltään tavattoman konsentroitunutta ja tanniinirakenteeltaan jämäkkää. Alkoholia on tymäkästi, mikä ei lainkaan haittaa, kun viinin muut osatekijät vastaavat siihen erinomaisesti. Kun matka tästä jatkuu läpi peruslinjan Amaronen sekä TB-linjan ripasson ja TB-linjan Amaronen, saan kokea marachinokirsikat aina uudelleen.

Viinien dramaturgia kulkee hivenen yksinkertaisemmasta yhä potentimpaan, konsentroituneempaan ja nyanssisempaan. Kaikissa viineissä on läsnä tuo kiehtova marachinokirsikka ja raikas hedelmäisyys sekä vaniljaa ja paahteisuutta riippuen tammen käytöstä. Amaronet ovat erityisen kompleksisia; kirsikan ja mantelin ohella kukkaisia, mausteisia ja lakritsaisia. Pisimpään kypsyneet viinit ovat syviä ja kehittyneitä, mutta missään vaiheessa hapettuneisuutta ei ole aistittavissa niin, että hedelmäisyys menettäisi raikkautensa. Erityisesti Giuseppe tuo esiin 2008 TB Amaronen poikkeuksellisen aromilaadun. Kyseinen vuosikerta oli huomattavan kuuma, mikä helposti johtaisi kypsiin ja hilloisiin aromeihin viinissä - mutta ei. Tämäkin viini on ihastuttavan raikasta. Jälkimaku on jokaisessa viinissä hyvin pitkä ja miellyttävä. Aivan jokaisessa. Viinin ystävät, vaikka Amaronet ovat makuuni usein turhan hedelmäisiä, olen tällä kertaa suoraan sanoen myyty.

Veni Vidi Viini, viiniblogi, Tommaso Bussola, vierailu viinitilalla, Valpolicella
TB-linjan Amarone della Valpolicella Classico valmiina lähtöön maailmalle.

Tehdessämme lähtöä Giuseppe pahoittelee kovin Recioton puuttumista maistelusta tänään - onhan juuri Recioto Bussolalle hyvin merkityksellinen viini. Lohdutan häntä, ettei minusta hätä ole tämän näköinen: saanhan hyvän tekosyyn tupata kylään uudelleen! Ja koska peruslinjan Valpolicella classicokin jäi nyt maistamatta edellisten vuosikertojen rajujen sateiden ja raekuurojen vietyä rypäleet, on minun tietenkin tehtävä vielä paluu. Kysyn ovatko Bussolat taikauskoisia, kuten teatteri-ihmiset vai voinko toivottaa parempaa sääonnea vuosikerralle 2015? Giuseppe ei ole taikauskoinen, joten toivotan onnea ja pyydän häntä toivottamaan sitä myös minulle, koska nyt on Leidin vuoro asettua ratin taakse ensimmäistä kertaa Italian osuudella. Hui kamala. Giuseppea naurattaa, kun hän kääntyy palatakseen valkean talon viileyteen.


Koordinaatit

Azienda Agricola Tommaso Bussola
Via Molino Turri, 30
37024 Negrar
info@bussolavini.com
Tel. 045 7501740

***

Seuraavaksi vien teidän Friuliin, viinin ja Veni Vidi Viinin ystävät! Ihan itseänikin jännittää. Sinne päästäksemme Leidi nimittäin ohjastaa pikkuruisen vuokra-auton läpi Veronan, sujuttelee Venetsian kehäteillä kaistalta toiselle ja viilettää huippunopeudella autostradalla kauhusta kankeana sekä huulet sinisenä (ilmastointi on täysillä kyydissä olevien viinien suojelemiseksi). Mutta kaikkein jännittävintä on kertoa teille Friulissa koetuista mitä viehättävimmistä viinivisiiteistä ja herkullisista, suomalaisille kenties salaisuudeksi vielä jääneistä paikallisista rypälelajikkeista. En miltei voi odottaa!

perjantai 21. elokuuta 2015

Amarone syntyy käsityönä

Amarone, Valpolicella, Tommaso Bussola, Viiniblogi
Bussolan Amaronet kypsyvät vähintään kolme vuotta tässä ihastuttavassa kellarissa.

Amarone syntyy käsityönä

Viininystävältä tuskin on jäänyt huomaamatta, että Valpolicellan viinien hinnat asettuvat laveaan haarukkaan. Kun eurooppalaisesta supermarketista voi saada Valpolicellaa parilla eurolla pullo, Amarone maksaa ostopaikasta riippumatta vähintään useamman kympin. Syynä eivät ole yksinomaan teollisen ja pientuotannon erilaiset lainalaisuudet eikä Amaronen suosituksi muodostunut brändi, vaan myös Amaroneen käytetty valtava työpanos.

Kun Valpolicella normale tehdään hekoimman tasoisista, usein Amaronen tuotannosta poisvalikoituneista ja näin ollen myös edullisimmista rypäleistä, Amaroneen käytetään vain parhaat rypäleet parhailta kasvupaikoilta. Hienoimmat viinitarhat sijaitsevat rinteillä, joten köynnösten parissa tehty työ on tällöin manuaalista. Ja mitä kunnianhimoisempi kasvattaja on kyseessä, sitä enemmän tarkkuutta ja rakkautta tähän käsityöhön sisältyy.

Tarkkuus onkin Amaronen appassimenton onnistumisen elinehto. Jos mukaan poimitaan harmaahomeisia, märkiä tai muutoin vaurioituneita rypäleitä, on seurauksena homekatastrofi kuivatushuoneessa. Siksi on olennaista, että vain terveitä ja optimaalisen kypsiä rypäleitä poimitaan ja että ne kannetaan varoen, yhdessä kerroksessa ja litistämättä kuivatushuoneeseen. Vain ehjät rypäleet kestävät kuivatuksen homehtumatta. Homeen tarkkailu jatkuu koko kuivatuksen ajan, ja sille altistuneet rypäleet karsitaan joukosta pois. Homekontrollin edistämiseksi monissa Valpolicellan alueen kuivatushuoneissa käytetään luonnon tuuletuksen ohella koneellista tuuletusta. Jos jalohometta halutaan aromaattisista syistä suosia, mikä on tavallista Recioton kohdalla, harvemmin Amaronen, on tärkeää optimoida kosteus suosimaan sen kehitystä - tietäen että raja tuhoisan harmaahomeen suuntaan ylittyy herkästi.

Kuivatuksen jännitysnäytelmää seuraavat viinin käyttämisen ja pitkän kypsytyksen haasteet. Pohjoisen Italian talvi ei ole lämmin, etenkään vuoristossa. Kun kuivatus on ohi, eletään vuoden viileintä aikaa, hiivat ovat talviunilla eikä fermentaation käynnistyminen ole itsestään selvyys. Tämän jälkeen viini vaatii useiden vuosien tynnyrikypsytyksen kellarissa, mikä vaatii tilaa ja tynnyreistä huolehtivaa työvoimaa. Amaronen korkeata hintaa alkaa ymmärtää, kun ottaa huomioon, että se valmistus on mitä tarkinta, monivaiheista käsityötä, viiniin kelpaavat vain parhaat rypäleet, ja  - verrattuna tavalliseen viiniin - rypäleiden tuottamasta viinivolyymistä kolmannes menetetään kuivatusprosessin myötä.

Amarone vaatii suurta omistautumista tekijältään, joten tuottajan ajattelutavalla on erityinen merkitys lopputuloksen kannalta. Leidillä ja Mösjööllä oli mitä suurin kunnia saada vierailla yhden kunnianhimoisimmista Amaronen tekijöistä, Tommaso Bussolan viinitilalla. Tästä vierailusta kerron seuraavassa postauksessa. Tervetuloa mukaan Veni Vidi Viinivisiitille!

Amarone, Valpolicella, Tommaso Bussola, Viiniblogi
Bussolalle vuosikerta 2009 oli lähes täydellinen. Kyseisen vuosikerran peruslinjan Amarone on upea tuote.

tiistai 18. elokuuta 2015

Viininvalmistusta Valpolicellassa

Negrar, Valpolicella classico, punaviinit, viiniblogi, Amarone
Negrarin rinteillä Valpolicella classicossa kasvaa laaturypäleitä

Laatu asuu rinteillä

Ykkönen silmään. Pienen vuokra-auton moottori kiljuu, kun kiipeäminen laatuviinin asuttamille rinteille Valpolicellassa alkaa. Täällä tuttu maantieteellinen jako classicon ja  non-classicon eli muun viinialueeseen lukeutuvan viljelysvyöhykkeen kesken ei tarkoitakaan yksiselitteisesti jakoa laadukkaaseen ja vähemmän laadukkaaseen. Pikemminkin laadusta kertoo viinitarhan sijainti rinteellä tasangon sijaan ja pieneksi rajattu sato. Nämä tosiasiat mielessä huristamme jyrkässä kulmassa kohti Tommaso Bussolan viinitilaa Negrarin kylän tuntumassa, Valpolicella classicossa. Ja kun moottori vihdoin sammuu, voi huomata miten rauhallista Negrarin kylää ympäröivillä rinteillä onkaan. Viiniköynnökset havisevat tuulessa, ruusut kukkivat runsaina ja painavina. Ei ole ihme, että täältä on kotoisin yksi Italian suurista viineistä - konsentroitunut, jylhä ja kukkea Amarone. Tässä postauksessa kerron Amaronesta ja Valpolicellan valmistustekniikoista. Bussolalle pääsette kylään myöhemmin, kunhan Valpolicellan perusasiat otetaan ensin haltuun!

Negrar, Valpolicella classico, punaviinit, viiniblogi, Amarone
Tommaso Bussolan viinitalon yläkerrassa näkyvät pitsiseksi muuratut kuivatushuoneet.

Valpolicellaa kolmella tyylillä

Valpolicellaa tehdään kolmella eri tavalla. Ensiksi on tavallinen ”normale” Valpolicella, toiseksi kuivatetuista rypäleistä tehdyt Recioto ja Amarone sekä kolmanneksi ”ripasso”. Tavallinen Valpolicella valmistetaan kuten mikä tahansa punaviini. Maseraatio tuoreiden rypäleiden kuorien kanssa on verrattain lyhyt ja tuloksena on useimmiten kevyt, mutkaton ja hedelmäinen viini. Näiden joukossa on niin arkisia bulkkiviinejä kuin rinteiden rypäleistä huolella tehtyjä, jämäkämpiä tuotteita. 

Kun tavallisen Valpolicellan mainetta synkentävät Adigen jokilaakson tasankojen bulkkiviinit, viinialueen nimen nostavat puolestaan suuruuteensa makeita väkevöityjä viinejä muistuttava Recioto ja aivan erityisesti alueen hittituote, kuivaksi käytetty Amarone. Näiden viinien poikkeuksellinen voima ja konsentraatio syntyvät rypäleitä kuivattamalla - italiaksi appassimento. Rypäleet kuivuvat poimimisen jälkeen nelisen kuukautta kuivatushuoneessa, joka tyypillisesti rakennetaan viinitilan ullakkokerrokseen, koska tuuli käy korkealla kuivatukselle suotuisasti. Valpolicellassa voikin nähdä viinitilojen ullakkokerroksessa pitsisiä, aukkoisiksi muurattuja seiniä. Kun rypäleistä näissä huoneissa haihtuu kolmannes vesivolyymistä, tiivistyy se mitä rypäleissä on - eritoten makuaineet ja sokeri.

Rypäleiden kuivuttua ne murskataan ja käyminen alkaa. Edessä on hiivojen kamppailu korkean sokeripitoisuuden kanssa. Vaikka sokeri on juuri sitä, mitä hiivat tarvitsevat elääkseen, on suuri pitoisuus niille haaste. Käymisen loppuun saattaminen tarvitsee apua hiivakannoilta, jotka sietävät paremmin sokeria. Jos näitä hiivoja ei ole mukana, jää viiniin jäännössokeria ja tuloksena on Recioto-viini. Mikäli käymistä avitetaan tai säädellään niin, että sokeria sietävien hiivojen edustus on suuri, saadaan käymisen lopputulokseksi kuiva viini, siis Amarone. Koska lähtökohtana on kuivatettujen rypäleiden suuri sokeripitoisuus, tulee viiniin myös suuri alkoholipitoisuus. Amaronessa pitääkin olla lain mukaan vähintään 14% alkoholia.

Ripasso on Valpolicellan kolmas valmistustekniikka, jossa hyödynnetään Amaronen käyttämisestä jäljelle jääneitä aromikkaita kuivattujen rypäleiden kuoria. Kun Amarone on käynyt valmiiksi ja siirretty kypsymään tammeen, rypälemäskiä ei heitetäkään menemään, vaan tankeissa valmistuksestaan asti odotellut tavallinen Valpolicella pääsee nyt puolestaan kontaktiin kuorien kanssa ja käy läpi toisen fermentaation. Tavallisesta Valpolicellasta saadaan näin Valpolicella ripassoa, jossa on aistittavissa Amaronen voimaa, aromeita ja täyteläisyyttä.

Ensi kerralla kerron Amaronesta hiukan tarkemmin. Ja sitten kylään Bussolalle!

Negrar, Valpolicella classico, punaviinit, viiniblogi, Amarone
Valpolicella odottaa ripassoksi pääsyään terästankeissa.

maanantai 10. elokuuta 2015

Tenute Dettori Renosu Rosso 2013 Romangia IGT, Sardinia, Italy

Dettori, Sardegna, Sardinia, Cannonau, viiniarviot, viiniblogi, Veni Vidi Viini
Dettori Renosu Rosso 2013

Yhteenveto
Arvosana: 4/5 - erittäin hyvä viini
Hinta-laatu: Löytö

Arvio
Kello on 22, ja Celsiuksia yhä pimeydenkin laskeuduttua 30. Istun viinibaari Dolcevitessä, Piazza Paolo VI:llä, Brescian kaupungissa, Lombardiassa, pohjoisessa Italiassa. Tumma, syvä punaviini näyttää lähes mustalta ja on silkkaa teeskentelyä väittää, että saisin väristä oikeasti selvää. Tässä tapauksessa se olisi erityisen jännittävää, koska tuottaja on vannoutunut biodynaamisuudessaan, luomuisuudessaan ja kaikkinaisessa epäinterventionistisuudessaan. Viinissä voisi havaita ehkä sameutta, koska minkäänlaista suodatusta ei kuulu tuottajan ohjelmistoon. Mutta väri jää nyt arvoitukseksi. Olosuhteiden piikkiin.

Mutta tuoksu, oi tuoksu! Tällaista harvemmin olen kokenut. Lasista nousee intensiivinen aromisinfonia. Kirsikkaa ja luumua, parfyymistä kukkaisuutta, suitsuketta. Hedelmäaromit tuntuvat kypsennetyiltä, kuivatuilta, jopa konjakissa säilötyiltä. Lukuisat kehittyneet aromit seuraavat toistaan: seetripuu, tupakka, lakritsi, hartsi, itämaiset mausteet. Joukossa on myös aceto balsamicon vivahde.

Suussa viinin aromaattisuus jatkaa tuoksua noudatellen. Yllätyksekseni viini ei ole täysin kuivaa, vaan se on off-dry. Hyvin täyteläinen viini saa painonsa runsaasta hedelmäisyydestä, ja vaikka se on suutuntumaltaa pehmeää ja pyöreää, antavat kohtalainen hapokkuus ja keskitasoinen tanniinisuus viinille hienon ryhdin. Tanniinit kuivattelevat suuta etenkin lopuksi samalla, kun pitkä kirsikan ja luumun sävyttämä jälkimaku alleviivaa viinin laatua.

Tavattoman hieno ja yllättävä viini, joka vie aromaattisuudellaan mielikuvat Tuhannen ja yhden yön tarinoihin. Lämmin suositus.

Tiedot
Hinta:
EUR 4/lasi ja EUR 11/pullo viinibaari Dolcevite, Brescia, Italia
EUR 11 nettikauppa Italvinus (toimittaa Suomeen)
Maa ja alue: Italia, Sardinia, Romagna, Sorso-Sennori
Rypäleet: Cannonau, Monica
Alc vol: 13%
Valmistaja: Tenute Dettori
Saatavuus: Ei Alkon valikoimassa

Renosu Rosso ja Brescian Duomo Nuovo
Taustaa
Alessandro Dettori ottaa viinin tekemisen tosissaan, ja saattaa tässä suhteessa olla Sardinian kunnianhimoisimpia viinintekijöitä. Biodynaamisesti ja luomusertifioituna tila on viinintekotavassaan ehdottomasti luonnon prosesseja kunnioittava. Ainoa lisäaine, jota tarvittaessa käytetään on sulfiitti viinin suojaamiseksi. Epäinterventionistisen filosofian ytimessä on terroirin kunnioittaminen ja maan suojaaminen.

Jotta viinit heijastaisivat ainutlaatuista kasvuympäristöään, mitään hiivoja ei lisätä, vaan käyminen tapahtuu spontaanisti luonnon hiivoilla. Entsyymejä tai mitään muutakaan ylimääräistä makuun tai rakenteeseen vaikuttavaa ei tietenkään lisätä. Myöskin tammi nähdään manipulaationa, joka sotkisi viinin ekspressiota. Kypsyminen tapahtuukin sementissä. Myöskään viinitarhassa ei mennä väliin myrkyin, ei vaikka home-epidemia iskisi, vaan annetaan vaikka koko sadon mennä jos niin on ollakseen. Näin kävi vuonna 2008, jolloin koko tila tuotti vain 2000 pulloa viiniä, kun tavallisena vuotena tuotanto on 20000-45000 pulloa. Peräänantamaton filosofia on siis myös käytännössä totta.

Tuotettavat viinit ovat lajikeviinejä, jotka kukainenkin nimetään niiden rypäleiden viinitarhan eli crun mukaan: Dettori Bianco (100% Vermentino); Tuderi, Tenores ja Dettori, jotka ovat kaikki Sardinialle tyypillisestä rypäleestä, Cannonausta valmistettuja lajikeviinejä, Chimbanta (100% Monica), Ottomarzo (100% Pascale) ja Moscadeddu (100% Moscato). Ne rypäleet, jotka eivät Alessandro Dettorin mukaan täytä hänen tiukkoja valintakriteerejään cru-laatuisen viinin tuotantoon käytetään Renosu-viinien valmistamiseen, joita Dettori valmistaa Rossoa ja Biancoa.

Nyt arvioitu Dettori Renosu Rosso on siis, hmm, jämäviini. Itse en tuntenut tuottajaa enkä viinin tarinaa, kun maistoin viiniä, mutta laatu puhui puolestaan jo ensinuuhkaisulla. Sittemmin havaitsin, että myös viinikriitikoilta Renosu Rosso näyttää saavan yli 90 pisteen arvioita vuodesta toiseen. Että semmoinen jämäviini!

tiistai 4. elokuuta 2015

Cavalleri Pas Dosé Franciacorta 2010 Lombardia, Italia

Franciacorta, Cavalleri, Pas dose, viiniarviot, viiniblogi
Cavalleri Pas Dosé Franciacorta 2010.

Yhteenveto
Arvosana: 3,5/5 - hyvä viini
Hinta-laatu: kalliinpuoleinen

Arvio
Brescian helteisen päivän pimentyneessä illassa herkullinen Franciacorta -lasillinen hikoilee enkä edes siristämällä voi todeta väristä tai kuplista paljoakaan. Sanottakoon kuitenkin, että väri on kevyt ja suutuntumaltaan kuplat ovat hienojakoisia.

Elegantissa tuoksussa johtavat kukkaisuus ja runsas sitrus. Limen rinnalla on valkoisia kukkia ja häivähdys tuoretta aprikoosia. Hiivan autolyyttisiä aromeja on selkeästi havaittavissa, mutta kovin kompleksinen kuohuva tämä ei kuitenkaan ole.

Suussa elämys on kevyt, erittäin kuiva ja korkean hapokas. Aromaattisuus rakentuu edelleen kukkasista ja sitruksista. Suutuntuma on raikas ja kuplat erinomaisen hienojakoiset. Limen sävyttämä jälkimaku jää elämään keskipitkään. 

Tämä viini on erittäin hyvän ja hyvän viinin rajalla. Ehkä kuitenkin määrittelen sen hyväksi viiniksi, koska vaikka se selkeästi heijastaa rypälettään ja alkuperäänsä, aromien kokonaisuus jää verrattain yksinkertaiseksi.

Tiedot
Hinta:
EUR 6/lasi, EUR 24/pullo viinibaari Dolcevite, Brescia, Lombardia, Italia
EUR 28.55 nettikauppa www.saporedivino.biz (sivut vain italiaksi)
Maa ja alue: Italia, Lombardia, Franciacorta DOCG, Erbusco
Rypäleet: 100% Chardonnay
Alc vol: 12,5%
Valmistaja: Cavalleri
Saatavuus: Ei Alkon valikoimassa.

Cavalleri Pas Dosé sekä Brescian vanha Duomo.
Taustaa
”Italian Champagne”, Franciacorta sijaitsee Lombardiassa, Brescian kaupungin kyljessä, Iseo-järven rannalla. Alueen pullossa käytetty kuohuviini sai lähtölaukauksensa 1960-luvun alussa, kun Berlucchin tilan enologi sai vision shamppanja-metodilla tuotetusta kuohuviinistä. Siihen asti alueella tuotettiin pääasiassa arkista, kuplimatonta curtefranca-punaviiniä. 

Vuonna 1995 Franciacorta sai DOCG-statuksen ja kantaa sitä ylpeästi. Viinit valmistetaan Chardonnaysta, Weiss-ja Spätburgunderista. Hiivasakan päällä kypsymisen täytyy jatkua vähintään 18 kuukautta, mutta vuosikertaviinien kohdalla vähintään 30 kuukautta. Cavallerin Pas Dosé on kypsynyt näin vähintään 42 kuukautta ja se on tanssitettu käsin. 

Pas Dosé on erittäin kuivaa, koska siihen ei ole lisätty sokeria hiivatulpan poiston jälkeen. Tämä vaikuttaa myös viinin kehittymiseen pullossa, koska tavallisesti dosage-vaiheessa lisätty sokeri vuorovaikuttaa pullossa hiivan autolyysistä vapautuneiden proteiinien kanssa tuottaen edelleen paahteista kehittyneisyyttä, mitä prosessia siis pas dosé -tyyppisessä viinissä ei tapahdu. Kenties tästä syystä viinin kompleksisuus ei ollut odottamallani tasolla, mutta ehkä kysymys oli vain pas dosé -tyypillisestä viinistä. Pitänee kartuttaa lisää kokemusta tältä saralta. En vastusta, koska onhan poksauttelu toki miellyttävää aktiviteettia ja Franciacorta maistuvaista!