Veni Vidi Viinivisiitti Italian Colliossa: Gravner

Amforat maan pinnalla.

Amber, not orange

Hyvät viinin ja Veni Vidi Viinin ystävät. Olemme saapuneet oranssin viinin moderniin sydämeen, Italian Friuliin, tarkemmin Collioon, Oslavian kylään, joka on aivan Slovenian rajalla. Itse asiassa näemme vaivatta Slovenian puolelle Gravnerin pihasta: ”nuo puut tuossa ovat Sloveniassa”. Paikalliset mieltävätkin Collion alueen yhteneväksi Brdan alueen kanssa Slovenian rajan tuolla puolen, koska rajaa on siirrelty ja Collio-Brda on kulttuurisesti yhtä ja samaa.

Gravnerin viinitilan päärakennus on Oslavian kylän ainoa rakennus, joka selvisi ensimmäisestä maailmansodasta yhtenä kappaleena. Muutoin kylä tuhoutui jotakuinkin täysin. Silloin rakennuksessa toimi sotasairaala. Nyt sen suojaisaan kellariin, maan uumeniin, on kaivettuna upeita georgialaisia, savesta käsin tehtyjä amforoita (tai kvevrejä, kuten georgialaiset sanovat). Kvevrien kohdussa kypsyvät eräät upeimmista pitkään maseroiduista viineistä. Minulla ja Mösjööllä on ilo saada viettää iltapäivä Mateja Gravnerin kanssa keskustellen Gravnerin viinifilosofiasta, pohtien ihmisen ja luonnon suhdetta sekä – tietenkin – maistellen Gravnerin taivaallisia tuotteita.

Matejan isä on Josko Gravner, oranssin viinin kiistaton taituri, joka on raivannut omilla ennakkoluulottomilla valinnoillaan tien pitkään maseroituvan viinin kulttuurille Colliossa toimien monien alueen oranssin viinin tekijöiden oppi-isänä. Gravnerit tekevät monet asiat toisin. Yhteisenä nimittäjänä Gravnerin viinifilosofiassa on luonnon suojeleminen viinin oman luonteen esiin tuomiseksi. Mitä vähemmän viiniä missään vaiheessa häiritään, sitä kirkkaammin se kommunikoi omaa luonnettaan – on elossa. Tämä ydinajatus on myös nimityksen ”amber wine” takana, jota Gravnerit käyttävät pitkään maseroidusta Ribolla-viinistään ”oranssi viini” -nimityksen sijaan. Oranssi ei ole elävä väri, se on monotoninen, keinotekoinen, kuollut. Meripihkan (engl. amber) väri on monivivahteinen, elävä. Siksi ”amber”.

Viinitarhalla

Huristamme Matejan kyydissä Gravnerin vanhimmalle viinitarhalle, jossa kasvaa tänä päivänä 7 hehtaaria valkoista Ribollaa (lajiketta, jota alueella on viljelty jo tuhannen vuotta) ja 1,5 hehtaaria ihastuttavan epäloogisesti rypäleitä tuottavaa punaista Pignoloa (paikallista lajiketta, joka teki paluun Friuliin 90-luvulla). Eikä muuta. Gravnerit ovat lopettaneet kansainvälisten lajikkeiden tuottamisen.

Mutta köynnösten lisäksi viinitarha pitää sisällään paljon muutakin. Gravnerit haluavat vaalia biodiversiteettiä ja näin häiritä viininviljelyllä alueellista ekosysteemiä mahdollisimman vähän. Viiniköynnösten istutus väistämättä tuottaa lajin yliedustuksen, joten köynnösten lomaan onkin rakennettu lummelampi ja istutettu monenlaisia puita, mukaan lukien aprikoosi-, kirsikka-, omena- ja oliivipuita. Alueen metsiin on sijoitettu lintupopulaation suojelemiseksi linnunpönttöjä (engl. artificial nests). Nämä interventiot tarjoavat lintu- ja hyönteislajeille enemmän mahdollisuuksia selviytyä aikaisemmin hyvin metsäisessä, nyt vieläkin metsäisessä mutta myös pitkälti viiniköynnöstä kasvavassa Collio-Brdassa. Ja tuloksetkin näkyvät. Lintulajisto on monipuolistunut viimevuosina, kun edellisten 30 vuoden mittaan laji toisensa jälkeen menetettiin. Luonnon tuotteena viini kertoo tarinaansa, ja luonnon hyvinvointi on viinin hyvinvoinnin edellytys. Siksi työskentelyote Gravnerilla on luonnon omaa integriteettiä vaaliva ja niin epäinterventionistinen kuin mahdollista kaikissa tuotannon vaiheissa.

Lampi Gravnerin vanhimmalla viinitarhalla.

Vaikka Gravnerien työskentelyote on olennaisesti biodynaaminen ja luomu, he eivät ole hankkineet kummastakaan sertifikaattia. Miksi? Koska he haluavat valmistaa viinin juuri parhaimmaksi katsomallaan tavalla eivätkä tehdä sertifikaatin edellyttämiä prosessin vaiheita, jotka voisivat Gravnerien näkökulmasta olla kompromisseja. Kun ensisijaista on luonnon suojeleminen, johtaa se käytännössä biodynaamiseen toimintatapaan viinitarhalla. Rikki- ja kupariyhdisteiden kertyminen maaperään ruiskutusten seurauksena on muodostunut viininviljelyssä yleiseksi ongelmaksi, johon Gravnerin vastaus ovat propolis ja levät. Näiden luonnollisten torjunta-aineiden käytön myötä Gravnerilla on pystytty pudottamaan rikin ja kuparin konsentraatioita jopa 40% sienitauteja torjuttaessa. “Everything that helps lessen the human impact on the soil must be at least tried”, sanoo Mateja.

“How we produce is how we live”

Kun kuuntelen Matejaa, ymmärrän Gravnerin viinifilosofian ja siitä seuraavan työskentelytavan olevan luonteeltaan huomattava kiireettömän. Viini mielletään eläväksi organismiksi, jonka kasvuprosessia on kuunneltava, seurattava ja tuettava tarkoin. Viiniä ei voi hoputtaa, vaan sen on annettava kypsyä omaksi itsekseen kuin lapsen. Gravnerilla viini kypsyy seitsemän vuotta. Mateja vertaakin viiniä usein lapseen: eihän lapsikaan ole valmis kouluun ennen kuin seitsenvuotiaana! Jotta pitkä kypsytys, etenkin pitkän kuorikontaktin jälkeen, tuottaisi parhaan mahdollisen viinin, on tehtävä selkeitä valintoja. Vain parhaat rypäleet poimitaan ja heikkoina vuosina hyväksytään sadon menettäminen. Vain ne metodit valitaan, jotka tuottavat rypäleen luonteen välittävää viiniä. Ja juuri tästä oli kysymys, kun Josko Gravner valitsi amforat.

Mateja Gravner ja Pignolosta valmistettu upea Gravner Rosso Breg 2004.

Ennen amforoita Gravner tuotti viiniä Colliossa tyypilliseen tapaan: kansainvälisiä lajikkeita viljeltiin ja kellari oli pullollaan modernia teknologiaa. Ruostumaton teräs näytteli keskeistä roolia. Näillä keinoin syntyi ehdottoman laadukasta viiniä, mutta Josko Gravner ei kuitenkaan tunnistanut tuoreiden rypäleiden lajikekohtaista makua valmiista viinistä. Hän huomasi viinin olevan yhä persoonattomampaa niin maailmalla kuin omallakin alueellaan, ja se vaivasi häntä.

Käännekohta koitti vuonna 1996, jolloin vuosikerta oli heikko ja 92% Ribolla-rypäleistä menetettiin. Josko Graner päätti eksperimentoida selviytyneillä rypäleillä ja tutkia, miten hän saisi valkoisen Ribollan  rypäleiden aromien ja luonteen parhaiten välittymään valmiiseen viiniin. Hän kokeili interventioiden minimoimista tehden erilaisia viinieriä: sulfiiteilla ja ilman, lisäämällä kaupallisia hiivoja ja ilman niitä; fermentaatiolla kuorikontaktissa ja fermentaatiolla ilman kuorikontaktia. Lopputulema oli, että Ribollan luonne oli kirkkaimmillaan mitä vähemmän interventioita prosessissa käytettiin. Tästä johtopäätöksenä oli siirtyminen amforoihin: pitkän kuorikontaktin myös fermentaation jälkeen mahdollistavan, teknologioista vapaan (lukuun ottamatta pientä sulfiittilisää) ja silti viinin raikkauden säilyttävään käyttämisen ja kypsytyksen metodiin. Mateja Gravner toteaakin, ettei amforoissa ole mitään eksoottista. Ne vain sisältävät itsessään kaiken, mitä pitkässä kuorikontaktissa viini tarvitsee syntyäkseen huippulaadukkaaksi tuotteeksi ilman muuta teknologiaa. (Lisää amforoista eli kvevreistä viinintuotannon tekniikkana voit lukea täältä.)

Amforoista näkyy kellariin haudattuna vain suuaukko, jota peittää kansi.

Ja vuonna 1997 Josko Gravner myi ruostumattomat terästankkinsa ja aloitti haastavan matkan kohti georgialaisten amforoiden hankkimista. Tämä oli vähintäänkin haastavaa: Georgia oli tuohon aikaan poliittisesti erittäin epästabiili. Jo matka sinne oli itsessään kyseenalainen ryhtymys, mutta siitäkin kaikesta hengissä selvittyään, Josko Gravner sai ensimmäisen amforatoimituksensa perille Collioon vasta vuonna 2000. Amforoita saapui yksitoista. Yhdeksän niistä oli rikki. Johtopäätös tästä oli – luonnollisesti – että uusi erä amforoita tilataan! Vuosikerta 2001 on ensimmäinen, jolloin viiniä tuotettiin Gravnerilla amforoissa, ja tähän päivään mennessä amforoissa käyttämiseen ja maseroimiseen on siirrytty täysin, myös punaisen Pignolon osalta. Pignolo siirtyy puristamisen jälkeen kypsymään tammitynnyreihin, mutta Ribolla on kuorikontaktissa kuusi kuukautta, minkä jälkeen kuoret poistetaan, ja kypsyminen jatkuu amforoissa vielä seuraavaan syksyyn. Tämän jälkeen Ribollakin siirtyy suuriin slavonialaisiin tammitynnyreihin vielä kuudeksi vuodeksi.

Hienoista hienoin oranssi on todellakin meripihkan väristä.

Maistelu tiivisti Gravnerin hengen tavattoman laadukkaiden viinien konkretiaksi. Nämä viinit ovat erinomaisia. Niistä jokainen ansaitsisi oman erittelevän maistamisen artikkelinsa, joten en edes yritä lähteä tässä niitä kuvaamaan. Sen sijaan voin varauksetta suositella jokaiselle viinin vannoutuneelle ystävälle Gravnerien viinien haalimista käsiinsä. Minä otin kotievääksi muutaman, ja oivalluksen, että viini syntyy, kun sen annetaan tapahtua oikeissa olosuhteissa, sen sijaan että sitä kovin paljon ohjailtaisiin. Käynti Gravnerilla sai minut jälleen luottamaan prosessiin  - niin viinin kuin elämänkin suhteen.

Koordinaatit

Azienda Agricola Gravner Francesco
Località Lenzuolo Bianco 9
Oslavia 34170 Gorizia

tel. 0481 30882

info@gravner.it
gravner.it

***

Hyvät viinin ja Veni Vidi Viinin ystävät. Tämän viimeisen viiniartikkelin kirjoittaminen vei aikaa. Se oli luopumisprosessi välttämättömän edessä. Elooni on nimittäin tullut uusi, viinin ulkopuolinen projekti, joka vie aikani. On hyvästien ja kiitosten aika! Kiitos teille, lukijat. Toivotan teille mitä parhaimpia viinejä nyt ja tulevaisuudessa!

Oranssi viini osa II - Oranssin viinin alkulähteillä

Upeat kvevrit (tai amforat) Gravnerin viinitilalla.

Oranssin viinin alkulähteillä

Oranssi viini ei todellakaan ole mikään muotihullutus, joka tulee ja menee. Vai mitä tykkäät siitä, että viinin historia ylipäätään alkaa juurikin oranssin viinin valmistamisesta? Aikaisimmat arkeologiset havainnot paikantavat viinin valmistamisen alun Kaukasukselle, nykyiseen Georgiaan, 6000 vuotta eKr. Arkeologit ovat löytäneet alueelta saviesineitä, joissa on ollut viinijäämiä. Tänä päivänä samanlaisia saviruukkuja, kvevrejä, käytetään yhä laajalti viininvalmistuksessa ja kypsytyksessä Georgiassa. Juuri näissä maailman ensimmäisissä viinisäiliöissä kypsyy optimaalisissa olosuhteissa pitkään kuorikontaktissa käyvä ja kypsyvä oranssi viini. Vapise tammi, vapise ruostumaton teräs!

Ja itse asiassa georgialainen tapa maseroida valkoviini oranssiksi pitkässä kuorikontaktissa on parantanut kuin sika juoksua 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Tänä päivänä oranssin viinin kehto on alkulähteensä Georgian lisäksi Pohjois-Italian Friulin Collion alueen ja Slovenian puolella jatkuvan Brdan rajavyöhyke. Lisäksi oranssia viiniä tuotetaan pienissä ja vähän suuremmissakin määrin yhä useammassa maailman kolkassa, mm. luontevasti Slovenian ja Italian naapurina sijaitsevassa Kroatiassa, mutta myös muualla Italiassa, Sisiliassa, Itävallassa, Ranskassa, Kaliforniassa ja Australiassa. Kvevrejä kuitenkaan tuskin näkee mualla kuin Georgiassa ja Italian Friulin/Slovenian Collio-Brdassa.

Mikä kvevri?

Oi kvevri! Epäortodoksisesti näitä suippopäisiä, pieniä (sata litraa) ja väliin valtavan kokoisia (10 000 litraa) punasaviastioita kutsutaan myös amforoiksi. Mutta amfora on eri asia, koska amforassa on kahvat. Kvevri on suippopäinen, kahvaton punasaviruukku, jonka pitävyys perustuu mehiläisvahakerrokseen sen sisäpinnalla. Kvevriä ei kanniskella amforan tavoin ympäri kämppää. Mutta miksi se on malliltaan epäkäytännöllisen kahvaton ja suippopäinen – sellainenhan a. kaatuu ja b. on kahvattomana hallitsematon!? Näinpä ei suinkaan käy, koska…

Kvevrit (tai amforat) maahan haudattuina Gravnerin kellarissa.

Kvevri haudataan maahan

Kvevristä tuli viininvalmistusastioista ensimmäinen, kvevri, muodostui juuri viininvalmistuksen käytännön vaatimusten vuoksi juurikin suippopäiseksi ja kahvattomaksi. Malli on käytännössä katsoen nerokas olosuhteissa, joissa lämpökontrollin saavuttaminen nykyteknologialla oli vielä 8000 vuoden päässä eikä antibakteerisia kemikaaleja ollut (puhumattakaan ymmärrystä sellaisesta asiasta kuin bakteerit). Kun kvevri haudataan maahan, siinä käyvä/kypsyvä viini lepää käytännössä tasaisen viileässä, lämpökontrolloidussa maan lämpöisessä ympäristössä. Näin viinin hienovaraisimmatkin aromit säilyvät pitkässä säilytyksessä. Myöskin nykyvalkoviinin säilyvyys olisi ollut ongelma tuhansia vuosia sitten, koska desinfioivien kemikaalien puuttuessa viini olisi infektoitunut ja hapettunut sangen helposti. Siksi valkoviinistä tehtiinkin oranssia maseroimalla kuoria, siemeniä ja terttujen varsia mehussa pitkään. Näin mehuun uuttui kasvinosista tanniineja, jotka ovat luonnollinen säilöntäaine.

Kuitenkin ongelmana pitkässä kuorikontaktissa on kitkerien aineiden uuttuminen rypäleiden varsista ja siemenistä viiniin, sekä reduktiivisten aromien muodostuminen pitkässä kypsytyksessä kontaktissa uponneiden kasvinosien ja kuolleiden hiivasolujen kanssa. Kvevri ratkaisee myös tämän pulman: siemen-varsi-kuorimassa kelluu käymisen alussa aikansa viinin pinnalla, mutta käymisen edetessä kasvinosat vaipuvat astian pohjalle. Ensimmäisenä näin tekevät siemenet ja myöhemmin muut kasvinosat. Näin kitkerimpiä ainesosia uuttavat siemenet jäävät mukavasti alimmaisiksi kvevrin suippoon kärkeen ja niillä on vähiten kontaktia viiniin pitkän kypsytyksen aikana verrattuna muihin kasvinosiin. Ylipäätään kaiken pohjalle painuneen materiaalin kontakti nesteeseen on vähäistä suipon kärjen ansiosta. Nerokasta!

Oranssi ja natural wine

Oransseja valmistetaan monella otteella – pidempään ja lyhempään maseroiden; kuukausia tai vuosia kypsyttäen; muoviastioissa, teräksessä, tammessa  ja kvevreissä. Yhteistä kaikille oranssin valmistajille karkeasti ottaen on, että he eivät lisää hiivoja tai kemikaaleja viiniin tai käytä kasvi- tai hyönteismyrkkyjä viljelmillään. Pikkarainen määrä sulfiitteja kuitenkin on hyväksytty käytäntö viinin suojaamiseen infektioitumiselta. Monet oranssi tuottajista ovat sertifioituja biodynaamisia tai luomutuottajia, tai sitten vain muutoin minimaalisia interventionisteja. Tätä lähestymistapaa kutsutaan epätarkkarajaisesti natural wine –ajattelutavaksi, mikä luonnollisesti pitää sisällään sekä äärimmäisen korkeaa laatua että satunnaisia viinimaailman seikkailijoita. Jatkossa saamme tutustua näihin mitä moninaisimpiin oransseihin löydöksiin!

Oranssi viini osa I - Oranssi viini tulee

Veni Vidi Viinin kevät hehkuu oranssina.

On oranssin aika

Uuden vuoden koittaessa joulun viinit ovat jääneet taa ja kuplivat kuohauteltu kera rakettien. On aika haistella tulevia tuulia. Ennustaessani alkaneen vuoden viinitrendejä pistän kaikki munat yhteen koriin ja lausun, että vuonna 2016 on oranssin viinin vuoro. Tämä aiemmin marginaalinen viinityyli jatkaa maailmanvalloitustaan osana natural wine –liikettä, ja tavoittaa uskoakseni viinitrendinä (vihdoin, viimein) Suomenkin. Ja jos ei tänä vuonna, niin viimeistään tulevina vuosina!

Tänä keväänä kirjoitan ennustukseni kunniaksi juttusarjan oranssista viinistä. Sarjan puitteissa muun muassa arvioin ihastuttavia oransseja viinejä, esittelen oranssiin viiniin erikoistuneen viinibaarin, ja mikä tärkeintä, jatkan kanssanne Veni Vidi Viinin viinimatkaa Italian, Slovenian ja Kroatian yhteisellä raja-alueella tehden Visiitin maailmankuulun oranssin viinin tuottajan, Gravnerin, viinitilalle. Ihana ja kiehtova oranssin viinin täyteinen kevät on siis aukeamassa eteenne, hyvät viinin ja Veni Vidi Viinin ystävät!  Tällä kertaa aloitan kertomalla ihan perusasiat oranssista viinistä. Ensi kerralla sitten etenemme historiallisempiin kerrostumiin.

Siis mikä oranssi?

”Oranssi viini” -termin keksi puolivahingossa viinin maahantuoja David Harvey työskennellessään Sisiliassa Cornelissenilla. Heidän repertuaariinsa kuului oranssi tyyli, mutta nimitystä kuvaamaan tätä viinityyliä ei vielä ollut. Harvey heitti termin ilmaan ja siitä tuli pysyvä tapa kuvata tietynlaista valkoviiniä, vaikkakaan termi ei ole virallinen viinitermi. Yhäkin oranssi viini kuuluu muodollisesti valkoviinien luokkaan, koska se valmistetaan valkoisista rypäleistä kuten valkoviinikin.

Mikä siis tekee oranssin viinin? Vastaus piilee valmistustekniikassa, joka karkeasti ottaen on punaviinin valmistustekniikan kaltainen. Valkoviiniä tavalliseen tapaan valmistettaessa mehu puristetaan rypäleistä ja kuoret sekä siemenet jäävät puristimeen. Piste. Punaviinin kohdalla taas punakuoriset rypäleet survotaan tai litistetään rikki, minkä jälkeen kuoret sekä siemenet jätetään käymisen alussa kontaktiin, siis lillumaan, syntyneeseen rypälemehuun. Näin punaviinin valmistusprosessissa kuorista ja siemenistä uuttuu väriä, makuaineita ja tanniineja mehuun käymisen aikana. Kontaktin pituutta (yleensä muutamia päiviä) määrittävät rypälelajike ja viinin valmistajan tyyli. Hyvin runsaasti tanniineja ja uuteaineita sisältävien rypäleiden mäskiä ei kannata pitää kovin montaa päivää kontaktissa mehun kanssa, koska liikaa uuttunut punaviini on tiukkaa, ylitanniinista ja karua.

Oranssi viini valmistetaan kuten punaviini, rikottujen rypäleiden kuoria mehussa pitkään maseroiden, mutta valkoisista rypäleistä. Valkoisissa rypäleiden kuorissa on kuitenkin huomattavan paljon vähemmän väri-, uute ja makuaineita kuin tummissa rypäleissä, joten oranssin viinin valmistajat saattavat antaa kuorikontaktin jatkua kymmeniä päiviä, kuukausia, jopa vuosia. Tässä pitkässä kuorikontaktissa rypäleistä irtoaa väriä, tanniineja ja kitkeriä ainesosia. Lopullinen väri voi olla kuorikontaktin pituudesta riippuen mitä tahansa syvästä kullankeltaisesta meripihkan kautta jopa ruskeaan, ja viinin rakenne valkoviinille epätyypilliseen tapaan yllättävänkin runsaiden tanniinien dominoima. Kaikki rypälelajikkeet eivät sovellukaan pitkään kuorikontaktiin, vaan vain tietyt rypälelajikkeet pystyvät tuottamaan juuri optimaalisen kypsistä rypäleistä hienon, tasapainoisen hapokkaan, ryhdikkään tanniinisen ja silti elegantilla tavalla aromikkaan oranssin viinin. Rypälelajikkeen luonne ja rypäleiden laatu korostuu pitkän kuorikontaktin myötä: liian aromikas rypäle, ja aromikkuus dominoi muuta tasapainoa pitkän maseraation tuloksena. Hivenen raaka rypäle, ja siemenien kitkerät ainesosat kiilaavat kaiken ylle maussa ja rakenteessa – jälleen rikkoen viinin tasapainon. Ylikypsät rypäleet taas johtavat hapokkuuden menettämiseen, joka on oranssin viinin muutoin tukevassa rakenteessa raikkauden edellytys. 

Oranssi vaatiikin tyylinä viinintekijältä huomattavaa taitoa ja sen mainetta tärvelevät viinien heterogeeninen laatu ja hankalasti ennustettava säilyvyys, josta natural wine –ilmiötä muutoinkin runsain mitoin parjataan. Omalta osaltani voin sanoa, että ehdoton majoriteetti maistamistani oransseista ovat olleet upeita viinejä. Oranssin tuottajista merkittävimmät tuottavat jumalten nektaria, joka kilpailee ylpeästi samassa sarjassa maailman hienoimpien viinien kanssa. 

***

Näistä jännittävistä teemoista kuulette lisää seuraavissa oranssin sarjan osioissa. Toki hupsautan kevään mittaan väliin muitakin viiniteemoja ja arvioita punaisista uskolliseen tapaani, vaikka tämä kevät onkin oranssin sävyinen. Tervetuloa mukaan!

WSET3 tuo uutisia Milanosta

Koeviikon ainoa sightseeing tapahtui hotellin parvekkeelta.

Ihastuttavia aromeja, raakaa työtä

WSET3 koulutus Milanossa oli viinimaailman metafora: koulutusryhmämme vietti päivät maistellen mitä kiehtovimpia viinejä ja hautui muutoin viinikirjallisuuden uumenissa. Kuukausien opiskelu huipentui loppukokeisiin Milanossa, Milanon viiniakatemiassa. Nyt moni huokailee puolivihreänä kateudesta, mutta ei hätää, vaikka hauskaa olikin, sitäkin enemmän oli paineita. Opiskelumankelin tiukkuudesta piti huolen otteeltaan tymäkän akateeminen, kansainvälinen, Lontoossa päämajaansa pitävä WSET -viinikoulutusorganisaatio (Wine and Spirits Education Trust). Sokkomaistelukoe jännitti. Teoria koe jännitti. Kokeiden kylmän viileän lyhyt, brittiläiseen koulutuskultuuriin kuuluva, tarkkaan rajattu kokeiden aikaraami jännitti. Kysymysten vaikeustaso jännitti. Sanalla sanoen, ystävät, Leidiä jännitti.

Älkää käsittäkö väärin, Milano oli tietenkin mitä ihastuttavin. Tuijottelin hartaana muotiluomuksia valtaisissa näyteikkunoissa ja nautiskelin upeiden sommelierien seurasta (WSET3 kurssin kaikilla muilla osallistujilla oli sommelierin työ tai koulutus! Kääk!) – mutta vasta koepäivän jälkeen. Sitä ennen majailin tiukasti viinillisen tiedon ytimessä, joten ainoa sightseeing tapahtui hotellin parvekkeelta.

Tiedon ytimessä.

Jo aiemmin totesin viinibloggareiden sokkopullo –haasteen myötä, että WSET3 koulutus tuotti kuin tuottikin muistijälkiä Leidin aivokuorelle. Opettajistamme Alessandra Fedi piti erinomaista huolta erityisosaamisalueensa Chilen (sekä lukuisien muiden maiden) viinien takomisesta tajuntaamme hauskan kuplivalla ja silti hyvin napakalla otteella.  Marina Olwen Fogarty puolestaan puoliksi brittinä, puoliksi italialaisena tarjosi meille maailmojensa parhaat puolet: niin selkeästi artikuloitua ja jäsentynyttä oppia yhdistettynä käytännön viinintekijän tajuun harva opettaja pystyy tarjoilemaan. Ja sitten meillä oli tietenkin Flavio. Flavio Grassi on Milanon Viiniakatemian johtaja, milanolaisen kultivoitunut herrasmies, joka on kuitenkin viettänyt suuren osan elämästään anglosaksisessa kulttuuriympäristössä. Tuloksena on hupaisan hauska persoona, joka opettaa vaikeita viini konsepteja selkeimmällä otteella, minkä olen elämässäni kohdannut. Ja olen kohdannut lukuisia opettajia. Leidillä on takanaan kilometrejä. Opiskelua.

Siitäpä ryhdytään.

Maistelimme WSET3 koulutuksessa yhteensä karkeasti noin 100 näytettä, minkä lisäksi opiskelua itsenäisesti sekä luennoilla kertyi satoja tunteja (ainakin allekirjoittaneelle). Kävimme läpi maailman keskeiset viinialueet ja jokusen harvinaisemmankin viinimaan (Uruguay, Canada), sekä keskeiset vahvatakin alkoholijuomat. Koulutuksen ote oli kokonaisvaltaisesti viinin maailman kattava ja vaatimustaso jo varsin edistynyt. Perehdyimme muun muassa viinin viljelyyn, valmistukseen, rypälelajikkeisiin, viinin laadun ja tyylin määrittäjiin, aromeihin ja kaikkein tärkeimpänä systemaattiseen maistelutekniikkaan, joka tarjoaa maistelijalle edellytykset arvioida viini johdonmukaisesti. Siitä tiedosta, millainen on viinin väri, tuoksu, rakenne ja maku suussa, voidaan vetää johtopäätöksiä viinin laadusta, identiteetistä, kehittymispotentiaalista ja hintaluokasta. Varsinkin tätä taitoa halusin kehittää ryhtyessäni tahkoamaan WSET3:sta, ja ilokseni voin todeta, että tämän taidon sain hanskaan tavalla, johon olen varsin tyytyväinen. Uskallan sen sanoa nyt, kun kokeiden tulokset ovat tulleet! Se on kuulkaas kiitettävä arvosana (”pass with distinction”), joka bläjähti niin sokkomaistelusta kuin teoriastakin. Ja aivan kamalasti jännitti. Nyt voi taas hengittää! Taidankin tästä siirtyä hengittämään hiukan shampanjan tuoksua juhlan kunniaksi. Cin cin ja mainiota alkanutta vuotta, hyvät ystävät! 

Laseja huuhdottiin ja kuivattiin, ja huuhdottiin ja kuivattiin.