Stroppolatini Pignolo 2009, 2010 ja 2011 Friuli, Italia

Stroppolatinien viinitilan pihapiiri huokuu italialaista kauneudentajua.

Stroppolatini Pignolo ja rypäleen potentiaali

Vaikeista vaikein ja upeista upein. Pignolo on Friulin punaisten lajikkeiden kiistaton kuningas, ja samalla se mahdottoman hankala rypäle, jota tuottajat mielellään välttelevät. Se tuottaa vähän, puolet vähemmän kuin Merlot –köynnökset, se sotkee kellarin intensiivisillä pigmenteillään ja vaatii pitkän ajan kypsyäkseen miellyttäväksi juoda. Olen kirjoittanut Pignolosta jo aiemmin artikkelin rypäleen syvällisemmäksi esittelemiseksi, joten tällä kertaa hyökkäämme suoraan asiaan. Nautimme Federico Stroppolatinin johdolla vertikaalimaisteluna Stroppolatinien hienoa 100% Pignolo lajikeviiniä kolmelta peräkkäiseltä vuosikerralta. Tärkeää tässä maistelussa minulle oli havaita juuri Pignolo-viinin rakenteen ja aromaattisuuden muutos ajan funktiona. Legenda muuttui konkretiaksi, kuten seuraavasta saatte havaita!

Stroppolatini Pignolo 2011

Friulin perinteisiin viinien kypsyttäminen ei oikein ole juurtunut, vaan alueella pääsääntöisesti myydään ja nautitaan viinit nuorina. Tämä on yksi syy viimeisen päälle tehdyn Pignolon yllättävän kapea-alaiseen suosioon alueella. Tuottajien näkökulmasta se on liikaa vaivaa ja aikaa vievä lajike; friulialiset kuluttajat taas ovat tottuneet kiskaisemaan Pignolonsa nuorena ja tanniineiltaan keskenkehittyneenä, tai sitten leikattuna toisella rypäleellä. Federico Stroppolatini lähestyy Pignoloa toisin: rypäleen hienon ominaislaadun esiin tuominen vaatii pitkää kypsytystä ja viinin olevan 100% lajikeviini.  Stroppolatinin 2011 Pignolon saammekin  maistaa tynnyristä, koska pullosta sitä ei vielä löydy. Tällä hetkellä Stroppolatini myy ulos 2010 Pignoloa, koska se vasta se on kyllin kypsynyttä.

Stroppolatinin 2011 Pignolon läpitunkemattoman syvä, tumman rubiininpunainen väri ja hieno aromaattisuus kertovat heti viinin suuruudesta. Nenään nousee hienostunut ja feminiininen tuoksujen kirjo: villejä metsämarjoja, kukkaisuutta ja feminiinistä talkin tai puuterin pehmeyttä. Metsämarjat painottuvat punaisiin, erityisesti esiin nousevat puolukka ja villivadelma, ja marjoja tukee punaisten hedelmien syvempi, jo tummiin hedelmiin taittava luumuinen paino. Tunnen myös pippurista mausteisuutta. Tämä kaikki on aivan ainutlaatuista – en ole milloinkaan kokenut vastaavaa aromaattisuutta minkään muun rypälelajikkeen kohdalla.

Entä sitten suutuntuma. No, se on karhea. Se on aggressiivinen. Tämä Pignolo pistää suun rusinaksi! Kertakaikkiaan pistelevän ja kuivattavan tanniinisena se ei jätä arvailun varaa. Tässä viinissä on sekä happoa että tanniinia vuosikymmeniksi eteenpäin. Toki sen tiivis hedelmäisyys ja hyvin integroitunut alkoholi lupaavat yhtälailla hienoa tulevaa. Ja niitä vuosia ja vuosikymmeniä tämä viini tarvitseekin. Olisi tuhlausta juoda tämä viini nyt, kun sen tanniinit ovat vielä niin tiukat ja aromaattisuus piilossa. Mainittakoon kumminkin, että vaikka aromaattisuuden suhteen 2011 Pignolo on vasta aloittanut kehityksensä, on viinin jälkimaku äärettömän pitkä. Se elää ja asustaa kielenpäällä minuutteja.

Stroppolatini Pignolo 2010.

Stroppolatini Pignolo 2010

Tämä Pignolo saapuu maisteltavaksemme pullossa. Se on parasta aikaa myynnissä oleva vuosikerta, jonka Stroppolatinit katsovat olevan juuri sopivasti kehittynyttä myytäväksi, mutta joka ehdottomasti hyötyisi pitkästä jatkokypsytyksestä pullossa.

Aivan juuri niin onkin. Nyt tuoksussa on jo enemmän vadelmaisuutta, ja hedelmät tuntuvat intensiivisempinä. Puuterinen kukkaisuus on edelleen yhtälailla tavoitettavissa, mikä minua suuresti ilahduttaa. Ihana tuoksu! Nyt aukeaa jo kehittyneempien aromien kerroksia, kuten seetripuuta ja tupakkaa. Rakenne suussa on edelleen tiukan tanniinin dominoima, mutta vaikutelma on nuorempaan vuosikertaan verrattuna selkeästi pyöreämpi. Edelleen kuitenkin suu kuivuu ja viinin täyteläinen muskeli tärähtää. Ja jälkimaku, oi jälkimaku. Kompleksiset kerrokset jatkavat kielen päällä kehityskulkuaan vadelmasta, puuterin kautta kehittyneempiin tasoihin ikään kuin loputtomasti. Uskomattoman pitkään.

Stroppolatini Pignolo 2009. Etiketti hikoilee päivän kuumuudessa.

Stroppolatini Pignolo 2009

Tässä viinissä näyttäytyy Pignolon potentiaalin ydin. Nyt intensiivinen väri taittaa jo kevyesti tiilenpunaiseen. Tuoksu on yhä hedelmäisempi ja vadelmaisempi, tyypillisiä puuteria ja kukkia unohtamatta. Federico kertoo Pignolon olevan tavanomaiseen nähden erikoinen aromien kehityskulultaan. Kun hedelmä tavallisesti vähenee viineissä ajan kuluessa, Pignolossa taas vapautuu lisää marjaisia ja hedelmäisiä aromeja samalla, kun tanniinit pyöristyvät. 

Ja todentotta. 2009 vuosikerta on vadelmia, puolukkaa ja vielä kerran vadelmia, samalla kun viinin suutuntuma alkaa olla todella hieno ja integroitunut. Nyt tanniinit ovat enää paikoin nipisteleviä, ja pääosin hyvin miellyttävän pyöreitä napakkuudessaan. Jälkimaku on yhtä hidas kuin tämä viini on luonteeltaan, se ei tunnu lähtevän pois minuuttienkaan kuluttua. Nautin tämän viinin paradoksaalisuudesta: feminiinisestä, tyylikkäästä aromimaailmasta ja toistaalta häpeilemättömän särmikkäästä happorakenteesta. Pignolo on rautaprinsessa! Voisin kuvitella, että kymmenen vuoden päästä tämä viini on eleganttia vadelmaista samettia suussa. Hyvät viininystävät, Pignolo on rypäle, josta tehtyä 100% lajikeviiniä kannattaa maistaa edes kerran elämässään. Ja jos onnistutte saamaan käsiinne Stroppolatini Pignoloa, olette onnekkaita. 

***

Seuraavat blogitekstit omistan voittopuolisesti jouluviinisuosituksille. Tervetuloa siis katsastamaan pöytäänne Leidin herkullisimmat viinivinkit kotimaassa tarjolla olevasta valikoimasta!

Veni Vidi Viinivisiitti Friulin Colli Orientalissa: Stroppolatini osa II

Isäntämme Federico frascan tiskin takana.

Valkoviinit maistellaan frascassa

Koska olemme Friulissa, ei viininmaistelua ole ilman frascaa, friulilaista viinibaaria. Frascan konseptin ytimessä on viinin ryydittäminen alueen ilmakuivatulla kinkulla, kuten San Danielella, ja paikallisten juustoilla, kuten Grana Padanolla. Stroppolatinien frasca on aiemmin tilan historiassa ollut eläinsuoja kyyhkysille, kanoille ja possuille, mutta tänä päivänä siellä juhlivat viininystävät. Federico tarjoilee frascan tiskin takaa maisteltavaksemme kahta erilaista Friulanoa, joista kerroin viimeksi, mutta pieni kertaus rypäleestä ei liene koskaan pahitteeksi.

Rypälelajikkeena Friulano on mitä paikallisiin, kuten nimestäkin voi aavistaa. Siitä valmistetaan nykyään Friulissa suurimmaksi osaksi hedelmävetoisia, hyvin hapokkaita viinejä, jotka laitetaan myyntiin heti seuraavana vuonna nuorina ja raikkaina - tavoitteena nauttiminen kutakuinkin siltä istumalta. Stroppolatineilla taas tuotetaan alueella tänä päivänä epätyypillisempää (mutta perinteistä) rakenteeltaan jämäkämpää, kompleksisempaa Friulanoa. He antavat rypäleiden kuorien olla kontaktissa rypäleistä puristetun mehun kanssa käymisen aikana jopa kymmenen päivän ajan (riippuen vuosikerrasta), mikä uuttaa Friulano-viiniin väriä, makuaineita ja tanniinejakin. Käyminen teräksessä on kuitenkin moderniin tapaan lämpökontrolloitua ja anaerobista, joten viini ei altistu hapelle eikä herkimpiä kukkaisia ja hedelmäisiä aromiaineita menetetä. Näin saadaan pohjaviini, jonka kypsytystavoissa Stroppolatinien kahden erilaisen Friulano-viinin tiet eroavat.

Stroppolatinien vanhat, 170-vuotiaat Merlot ja Friulano -köynnökset kasvavat pikkuisen viulunsoittajan talon edessä.

Friulano 2012

Ensimmäinen Friulanoista, nimeltään yksinkertaisesti Friulano, kypsyy 18-20 kuukautta teräksessä kirkastamattomana ja suodattamattomana hienon hiivasakan kanssa. Tänä aikana se saa rakenteeseensa pyöreyttä, täyteläisyyttä ja kompleksisuutta. Maistelussa pistän merkille version huomattavan kukkaisuuden, sekä sitruksen ja klassisen mantelin aromit. Viinistä löytyy myös hienostunutta mineraalisuutta. Vuosi 2012 oli viileä lähempänä sadonkorjuuta, mikä heijastuu aromien runsaassa kukkaisuudessa.

Viini on suussa keskitäyteläistä, miellyttävän pyöristynyttä ja silti moniulotteisen hedelmäistä. Hapokkuus on vähintäänkin keskitasoa, ja viini on täyteläisyydestään huolimatta selkeästi ryhdikästä. Hedelmäisyys, viinin rakenne ja alkoholi ovat hyvässä tasapainossa. Jälkimaku on Friulanolle tyypillisen mantelinen, miellyttävä ja keskipitkästä pitkään kestoltaan.

Friulano Colle di Giano 2012. Huomaa etiketin taideteos, jossa mm. viulunsoittajan talo.

Friulano Colle di Giano 2012

Siirtykäämme il capon eksperimenttiin, tammessa kypsyneeseen Friulano Colle di Gianoon. Tämä on siis sama viini kuin edellinen, mutta se on käynyt läpi malolaktisen käymisen ja kypsynyt tammessa, tarkemmin neutraaleissa tonneaux’issa 20-24 kuukautta. Nämä prosessit pyöristävät viinin happoa, lisäävät rakenteeseen täyteläisyyttä sekä kypsyttävät viinin aromeja luoden uusia makujen kerroksia. Maistelussa tammikypsytetty Friulano on miellyttävän kermaista, täyteläistä, pähkinäistä ja mantelista. Nyt tavoitan jopa  hunajaan vivahtavia aromeja, joita taustoittaa edelleen tyylikäs mineraalisuus. Jälkimaku on pitkä ja pyöristyneen mantelinen. Tämä viini on silkkiä suussa.

Attenti al Capo!

Kellarissa majailevat punaiset aarteet

Frascasta hyväntuulinen viinikierroksemme jatkuu viileään kellariin, joka on saanut koristuksekseen liidulla kirjoitettuja viinintekemisen henkeä nostattavia sitaatteja suurilta ajattelijoilta ja muutaman käytännöllisen vinkinkin. Koska tynnyrit on pinottu päällekkäin tilan hyödyntämiseksi, on kellarissa viljalti poikkipuita. On hyvä, että riskialtteimpaan poikkipuuhun on Federicon toimesta kirjoitettu: ”attenti al capo!”, joka kääntyy suomeksi kahdella tavalla: ”huomioi pääsi!” , mutta myös ”huomioi pomo!” Perheen päätä, Giulianoa, ei siis ole kellarissa unohtaminen, hekottelee Federico ja me hekottelemme mukana sen verran kuin kehtaamme. Ja vaikka minä syljen uskollisesti pikkuiseen kukkakuvioiseen kannuun, joka on ehkä viehättävin spittoon koskaan, hauskuus tuppaa lisääntymään hetki hetkeltä. Vietämme kellarissa antoisan tovin seuraavien herkkujen äärellä.


Merlot 2012

Ensimmäinen tynnyri, josta Federico poimii meille näytteet, on Merlot 2012, joka Stroppolatinien tapaan on 100% lajikeviini. Tätä Merlot’ta maistellessa voi aavistaa rypäleiden olleen kypsiä, mutta saaneen myös nauttia Friulille tyypillisestä ilmaston kaksoisvaikutuksesta: välimeren ilmaston lämpimästä kasvukaudesta ja läheisten alppien viileistä tuulahduksista, jotka antavat viiniköynnöksille ja rypäleille niiden kaipaaman hengähdystauon kuumuudesta. Nämä viileät vaikutukset säilyttävät rypäleiden hapokkuuden, mikä on Merlot -viinin rakenteelle tavattoman hieno asia.

Viinissä on niin punaisia kuin tummiakin hedelmiä, luumua, kypsiä kirsikoita, jopa häivähdys kehittynyttä, rommista kirsikkaa. Samaan aikaan ryhdikäs happo sekä kypsyneet, runsaat tanniinit nostavat keskitäyteläisen ja hedelmältään tiiviin viinin ruodon suoraan. Kerrankin Merlot, jossa on happorakennetta hedelmän vastapainoksi. Ihastun heti kellarin ensimmäiseen punaiseen, ja Federico toteaakin, että Merlot on hänen nähdäkseen viinivalikoiman luotettava jokapaikanhöylä: kyllin rento arkiviiniksi; kyllin hienostunut juhlavampiinkin hetkiin. Olen mukana.

Refosco dal Peduncolo Rosso 2012

Innostunutta täpinää on ilmassa, kun Federico suunnistaa Refosco-tynnyrille. Nyt on uusi paikallinen lajike tulossa Leidin lasiin, mikä on aina tärkeä ja suuri hetki. Kuulen lähes tremolon (eikä tämä ole tremoloista viimeinen tällä visiitillä), kun Federico kertoo rypäleestä tuotettavan alueella kaiken tasoisia ilmiasuja, arkisia ja suorastaan jaloja. Refosco on ollut myös muodin uhri. Välillä paikalliset käänsivät selkänsä rypäleelle tyystin eikä viiniä kannattanut edes pullottaa, koska kukaan ei ostanut sitä. Varmastikin jotain jaloa on tiedossa, eikö? On pakko päästä maistamaan, uteliaisuus on huipussaan.

Ja tässä viinissä on kaikkea, mitä hienossa, rypälelajikettaan ja kasvuympäristöään heijastavassa viinissä voi olla. Hienovaraiset kukkaiset tuoksut nousevat viekoittelevasti lasista tyylikkään mineraalisuuden, hienon pippurisuuden ja yrttien saattelemana. Kaiken taustalla letkeästi nojailevat tummat, villit metsämarjat, kuten karhunvatukat ja mustikat. Viinissä on aromeja, kompleksisuutta ja aromien tiiviyttä, ja kaikki tämä ilmenee nenään intensiivisesti ja kuitenkin tyylikkäästi.

Suussa rakenne on jämäkkä, tanniineja ja happoa on vähintään keskitasoisesti, ellei enemmän. Tämä on voimallinen, täyteläinen viini. Kuitenkin hedelmän kukkavoittoisuus ja hienostunut mineraalisuus ikään kuin keventävät vaikutelman. Kaiken kukkuraksi herkkä jälkimaku jatkuu pitkään. Federico veikkaa, että kaiken takana on 2012 vuosikerran suhteellinen viileys, joka nostaa kukat etualalle tässäkin viinissä, kuten myös hetkeä aiemmin maistetun Friulanon kohdalla. Lämpiminä vuosina marjat ja hedelmät ottavat aromispektristä niskalenkin. Nuuskuttelen onnellisena lasiani ja tiedän vääjäämättä, että minusta on tullut Refoscon ystävä tältä seisomalta.

Federico kiipeilee yläilmoihin, jotta saamme maistaa Refoscoa.

Schioppettino 2012

Ja sitten taas tremolo! Juhlat jatkuvat, kun Federico kaivaa tynnyristä esiin seuraavan paikallisen rypäleaarteen. Schioppettino on mitä paikallisin rypäle - sitä ei tunneta hyvin edes muualla Italiassa ja sillä on suojeltu DOC alue ainoastaan Friulissa. Ennen aikaan Schioppettino tehtiin Friulissa rennolla maalaistyylillä: usein viiniin jäi jäännössokeria, minkä seurauksena viini kävi läpi usein toisen käymisen pullossa. Viinistä tuli näin hiukan poreilevaa, mistä saattaa johtua sen poksahteluun italiaksi viittaava lajikenimi (ital. schioppettare, suom. ratista, poksahdella).

Stroppolatinien 100% Schioppettino heijastelee lajikkeen erityispiirteitä mitä tunnistettavimmin: mausteisuutta, punaisia marjoja, erityisesti vadelmaa, maan mineraalisia elementtejä ja korkeaa tanniinisuutta. Tyypillisesti korkeahappoinen rypäle tuottaa Stroppolatineilla kuitenkin pyöreämmän, keskihappoisen ilmiasun. Tällainen alle nelivuotias Schioppettino on Federicon mukaan hyvin mauste- ja yrttivoittoinen ja aggressiivisen tanniininen. Mutta yllättäen tullessaan noin nelivuotiaaksi se tyypillisesta muuttaa luonteensa ja sananmukaisesti yhdessä yössä yllättäen muuttuu hedelmäiseksi, marjavoittoiseksi ja pyöreäksi tanniineiltaan. Kenties tanniinien polymerisaatio tapahtuu jonkinlaisena nopeana kaskadinomaisena reaktiona? Tätä arvoitusta meditoimme, kun lasiin tupsahtaa tämän postauksen, muttei kuitenkaan Stroppolatinien vierailun, viimeinen viini.

Cabernet Franc 2012

Cabernet Franc on erityisesti Bordeaux’n oikealla rannalla ja Loiren laaksossa viljelty kansainvälinen lajike, jolla on sukulaisuus suhde Carmenere-rypäleeseen. Carmenere taas tunnetaan nykyään Chilen signature-rypäleenä. Hassua tässä on se, että Chilessä Carmenere-köynnösten luultiin alkuun olevan Merlot-köynnöksiä, mutta kerta kaikkiaan mausteinen, yrttinen ja ennen kaikkea vihreään paprikaan viittaava makumaailma johti oivallukseen, että kyseessä ei voi olla Merlot.

Friulissa taas Carmenere-köynnöksiä on virheellisesti pidetty Cabernet Franc -köynnöksinä, mikä on selkeästi loogisempaa, koska rypäleiden aromit ovat verraten lähellä toisiaan. Kuitenkin Carmenere on tuplasti ”vihreämpi” kuin C. Franc: yrttinen, paprikainen ja ruohoinen. Todennäköisesti se, mitä Friulissa kutsutaan tänäkin päivänä Cabernet Franciksi on itse asiassa Carmenerea. Mutta nimeämisperinteestä pidetään kiinni, koska friulilaisille ”Cabernet Francin” pitää maistua juuri näin vihreältä. Lasista napsahtaa hyvin räväkkä vihreiden yrttien ja pippurin kirjo jo ennen kuin ehdin nenääni kunnolla sinne pistämään. Suussa pippuri, paprika ja yrtit maistuvat voimakkaina, mutta viinin rakenne on raikkaan keskitäyteläinen. Alkoholia ei ole ylenpalttisesti ja happoa riittää. Mösjöö vieressä natustelee lasiaan autuaana ja ilmoittaa, että tätä ainakin ostetaan kotiin. Selvä!

Tom-kissa väijyntä ei herpaannu, vaikka Leidi yrittääkin jututtaa.

Kissa pitää meille seuraa

Olemme tulleet pisteeseen, jossa maistelemme pian Pignoloa, Stroppolatinien lippulaivaviiniä. Koska kuitenkin tämä postaus on jo romaanin mittainen ja toisaalta Pignolo ansaitsee oman parrasvalonsa, teen tämän jälkeen vielä kolmannen, yksinomaan Pignololle omistetun postauksen Stroppolatineilta. Maistelemme Pignoloa pitkittäismaisteluna kolmelta vuosikerralta Tom-kissan pitäessä ”meille” (lue: kinkulle) seuraa. Saamme nimittäin istua terassilla kaikessa rauhassa kissalta, kunnes Marianna tuo tarjolle kinkkua ja pam. Tyhjästä ilmestyy Tom, joka yhtäkkiä väijyy tiilimuurilla pöytämme yläpuolella. ”He arrives when ham arrives”, sanoo Federico ja hyrisee huvittuneena.

Mutta miksi kissalla onkaan melkein vain yksi hammas jäljellä? Federico kertoo Tomin olevan aikamoinen metsästäjäpersoona. Kissaherralle tarjotaan kyllä runsain mitoin virallista kissanruokaa, mutta mieluummin Tom haastaa itsensä. Se väijyy ja metsästää kaikkea mikä liikkuu, öö, ja liikkumatontakin. Joudun estämään kyynärpäällä, ettei kissa kiipeä kinkkulautaselle. Federico epäilee, että Tom syö kiviä saaliiden mukana tai muutoin teroittelee kiviin hampaitaan metsästyksen lomassa, koska sen hampaat tuppaavat vähenemään. Kohta jäljellä on vain yksi hammas. Noh, hätä ei liene tämän näköinen, koska San Danielen kinkun suussa sulavan ohuet viipaleet kyllä uppoavat vaivatta hampaittakin!

Palaamme siis vielä lähitulevaisuudessa Stroppolatinien Pignoloon, mutta seuraavassa postauksessa teen vikkelän pyrähdyksen Milanoon. Minulla on sieltä mitä herkullisinta viinillistä raportoitavaa! Ensi kertaan siis, hyvät viininystävät.

***

Koordinaatit
Azienda Agricola Stroppolatini
Strada di Prepotto 21
Cagliano
33043 Cividale del Friuli, Italia
stroppolatini.it
stroppolatiniazagri@hotmail.it
casalidelpicchio@virgilio.it

Veni Vidi Viinivisiitti Friulin Colli Orientalissa: Stroppolatini osa I

Sroppolatinien viinitilan päärakennus hehkuu roosassa 1800-luvun rappauksessaan.

Viinitila historiallisella kukkulalla 

Oi tätä kauneutta! Stroppolatinien tilan päärakennus hehkuu roosan sävyissä ja tilan rouvan, Barbara Stroppolatinin, tulipunaiset ruusut ja pelargoniat kukkivat loisteliaina. Kuumaa päivää viilentää armollinen tuulenvire, kun katselemme ympäröiviä viinitarhoja. Yksihampainen kissa, Tom, käy toiveikkaasti kurkistamassa, josko vieraille tarjotaan jo San Danielen kinkkua? Ei vielä Tom, asiat tärkeysjärjestykseen (vaikka Tomille se ensimmäinen järjestyksessä kyllä taitaa olla kinkku)! Ensin nimittäin puhutaan viinistä. 

Rouva Barbaran ruusut - arvaatte kyllä - valloittivat Leidin.

Ja sieltä saapuukin aurinkoinen isäntämme Federico Stroppolatini, joka vastaa Stroppolatinien viinintuotannosta yhdessä isänsä ja pomonsa, il capon, Giuliano Stroppolatinin kanssa. Viinitilan historia herää eloon silmiemme edessä Federicon kerronnan myötä. Kukkulalla, jolla nyt takanamme seisoo upea päärakennus 1800-luvun roosassa rappauksessaan, oli vielä 1700-luvun lopussa ainoastaan näköalatorneja. 1820-luvulla Stroppolatinien sukupuuhun kuuluva Luigi Francesco Spezzotti osti tilan, minkä jälkeen suvun perinne erinomaisina vierailuisäntinä on jatkunut aina tähän päivään asti. Ja yhäkin jatkuu - Stroppolatinit pitävät nimittäin viinitilallaan myös ihastuttavaa B&B:tä, Casali del Picchiota, jonka tyylikkäät huoneet ovat Rivieran henkeen sisustetut. Jokaisen viinimatkaajan unelma asumukseksi!

Stroppolatinien B&B Casali del Picchion huoneisiin kiivetään pelargonioiden siivittämänä.

Historiallisena todisteena suvun kestitystaidoista on säilynyt maalaus, jonka taiteilija Giuseppe Liusso maalasi kiitoksena vierailtuaan tilan vieraana pitkään ja hartaasti. Pihapiiri nyt 2015 on hämmästyttävää kyllä, täysin tunnistettavissa 1850-luvun maalauksesta: pienen valkoisen viulunsoittajalle rakennetun talon edessä, jalkojemme juuressa, kasvavat ne samat Friulano ja Merlot-köynnökset, jotka taiteilija maalasi teokseensa. 170-vuotiaina köynnökset ovat yhtä vanhoja kuin tilan viinintekoperinne, ja jatkavat yhä laadukkaampaa tuotantoa vuosi vuodelta terveinä, sitkaina ja tuotteliaina. Kauneuden ja perinteiden vaalimiselle modernin tietotaidon keinoin - niin viininteossa kuin kaikessa muussakin - omistautuneet Stroppolatinit ovat, totta kai, painaneet maalauksen viinipullojensa etikettiin.

Stroppolatinien etiketissä on 1850-luvulla viinitilasta tehty maalaus. Köynnökset rinteessä ovat yhä samat - ja tuottavia!

Nykytieto perinteisen viininvalmistuksen palveluksessa

Il capo, Giuliano ja Udinessa enologiaa ja viininviljelyä yliopistossa opiskeleva poikansa Federico käyvät jatkuvia keskusteluja siitä, miten modernin osaamisen voisi parhaiten yhdistää friulilaisia perinteitä vaalivaan, artisaaniseen viininvalmistukseen. Giuliano Stroppolatini on laadun edelläkävijä, joka päätti vuonna 1999, että viiniä alettaisiin nyt tuottaa ja myydä kaikille sen sijaan, että sitä tehtäisiin vian perheelle, kuten siihen asti laita oli ollut. Viljelysmaita laajennettiin ja paikallisia köynnöksiä, kuten Pignoloa, istutettiin. Näin siitä huolimatta, että Stroppolatinien viinintuottajaystävä kauhistui: ”Ei, apua, ei Pignoloa - sen rypäleen mehu käy vain kirjoittamiseen, musteeksi! ”

Mutta Giuliano Stroppolatini ei horjunut, ja tänä päivänä Federico kiittää isäänsä tämän rohkeista valinnoista. Stroppolatinien Pignolo on yksi harvoista rypäleen kotiseudulla (ja samalla ylipäätään yhtään missään maailmassa) tuotetuista 100% Pignolo -lajikeviineistä. Tilan lippulaivaviininä se on väriaineiltaan runsaan rypälemehunsa armottomasta sotkuisuudesta, viljelynsä vaativuudesta sekä pitkästä kypsytysajastaan huolimatta kaiken tuon vaivan arvoinen. Mutta arvon viininystävät, Pignolosta ja muista Stroppolatinien hienoista lajikeviineistä kerron lisää myöhemmin visiitin osassa II, jolloin menemme Federicon kanssa kellarikierrokselle. Tässä osassa keskityn Stroppolatinien viinin viljelyn ja valmistuksen filosofiaan.

Upea Stroppolatinin perhe ylävasemmalta: äiti Barbara, isä Giuliano, tytär Marianna ja säteilevä isäntämme Federico.
Kuva: Stroppolatini.it

Nyt Stroppolatinien viinifilosofian ytimessä on hyödyntää nykypäivän tietotaito perinteisen viininvalmistuksen palveluksessa. Olennaista Stroppolatineille on, että viini valmistetaan mahdollisimman pitkälle interventioita välttäen. Näin kukin viini antaa rypälelajikkeelleen äänen ja on Colli Orientalin ponca-maaperän eoseenisen merkelin mineraalisuuden ja Stroppolatinin viinitarhojen terroirin heijastus.

Colli Orientalin maaperä "ponca" on eoseenistä merkeliä.

Käytännössä Stroppolatinien tuotanto on luomua, vaikka sertifiointiprosessi onkin läpikäymättä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viinitarhalla ei käytetä hyönteismyrkkyjä eikä teollisia lannoitteita. Kaikki kasvinsuojelu on ennakoivaa ja kestäviin periaatteisiin perustuvaa. Federico korostaa kaiken perustuvan huolellisuuteen ja välittämiseen viinitarhalla: kun köynnöksiä pitää tarkkaan silmällä, voi ongelmiin puuttua ennen kuin ne ovat pisteessä, jossa myrkyttäminen olisi välttämätöntä. Kestäviin periaatteisiin nojautuen Stroppolatinit torjuvat sienitauteja ainoastaan perinteisin rikki- ja kuparioksidipohjaisin ruiskutuksin ja lannoittavat humuksella, joka syntyy kasvillisuutta kompostoimalla.

Ainoastaan erittäin vaikean kasvitaudin ilmaantuessa he ovat joutuneet turvautumaan systeemisiin myrkkyihin. Onneksi viimeisestä tällaisesta tilanteesta on kuitenkin jo yli viisi vuotta aikaa. Tilan vanhimmat 170 vuotta vanhat Friulano ja Merlot -köynnökset eivät tarvitse apuja puolustautuakseen, koska ovat vuosisatojen saatossa lujittaneet immuniteettinsa. Juuri tällaista kehitystä Federico haluaa kestävän kasvinsuojelun kautta vaalia kaikkien köynnöstensä kohdalla.

170-vuotias Friulano-köynnös on terve ja tuottava, suorastaan verevä vanhus!

 ”Koneet vievät sadonkorjuusta viinin taian”

Viinitarhan koneellinen hoitaminen on kysymys, jonka suhteen Stroppolatineilla ollaan yhtälailla kriittisiä. Keveitä traktoreita käytetään köynösten karsimiseen, mutta vasta, kun köynnökset on ensin käsin ripustettu oikeaan asentoon. Koneiden kohdalla ottaa aina riskin: ne tiivistävät maata painollaan, aiheuttavat rinteillä kasvavilla tarhoilla herkästi maan eroosiota ja saattavat helposti vaurioittaa kasveja ohi rymistellessään. Tästä syystä Stroppolatinit hoitavat köynnöksensä pääsääntöisesti käsin. Eikä Federico haluaisi siirtyä koneellistettuun sadonkorjuuseenkaan, vaikka voisi: ”Koneet vievät sadonkorjuusta viinin taian”, hän sanoo, ja kertoo erityisesti nauttivansa sadonkorjuuajasta, koska se tuo kyläläisten yhteisön viinitarhalle. Sitä paitsi sitä tärkeintä taitoa, terveiden rypäleiden tarkkaa valintaa ja hellää, vahingoittamatonta poimintaa ei voisi edes opettaa koneelle. Käsityö on putiikkiviinitilan laadun tae.

Viinimössä viimeisin teknologia palvelee käsin poimittujen rypäleiden jatkotyöstämisessä. Pneumaattinen puristin puristaa rypäleet hellästi rikki niitä survomatta. Näin saadaan Stroppolatinien perinteisen tyylin pitkiin maseraatioihin juuri sopiva mäski, josta ei vapaudu liikaa tanniineja, vaan juuri sopivasti. Mitä Stroppolatinien valkoviineihin tulee, he asettuvat niissäkin rohkeasti alueella perinteisten, muttei enää tyypillisten, pitkien maseraatioiden kannalle. Friulano-rypäleiden kuorien olla jopa 10 päivää kontaktissa rypälemehun kanssa, jolloin kuorista uuttuu väriä, makua ja tanniinejakin. Valkoviinit ovatkin rakenteeltaan rotevampia ja täyteläisempiä kuin Friulissa tällä hetkellä tyypilliset hedelmävetoiset valkoviinit. Stroppolatinin valkoiset saattavat olla asteen vähemmän hedelmäisiä kuin trendikkäämmät valkoiset, mutta tarjoavat puolestaan upean kompleksisuuden ja suutuntuman.

Stroppolatinien ensimmäinen versio Friulanosta lepäilee teräksessä 18-20 kuukautta.

Pitkät maseraatiot niin puna- kuin valkoviininkin kohdalla auttavat viinin rakennetta mutta myöskin stabiloivat ja suojaavat viiniä niin, että valmistusprosessissa on tarpeen käyttää suhteellisesti vähemmän rikkidioksidia (siis sulfiitteja) suojaamaan viiniä pilaantumiselta. Vaikka maseraatiot ovat pitkiä, fermentaatioissa ei oteta hapettumisen riskiä. Vanhat, suuret, avoimet tammiastiat ovat väistyneet ja käyttäminen tapahtuu ruostumattomassa, lämpötilakontrolloidussa teräksessä.

Myös kypsytysajat ovat pitkiä niin valko- kuin punaviinillekin, ja jopa Stroppolatinien valkoviini kypsyy kellarissa kaksi vuotta, kun Friulissa on tavallista pullottaa markkinoille edellisen vuoden vuosikertaa olevia valkoisia. Kiitos pitkän kypsytyksen, viinit eivät tarvitse kirkastusta, vaan sakka ehtii kaikessa rauhassa laskeutua. Tämä suojaa viinin maun autenttisuutta.

Vielä sananen viinin kypsytyksestä 

Ja vielä, ennen kuin lopetan tältä erää, sananen Stroppolatinien napakkarakenteisista valkoisista. Il Capo on päättänyt nimittäin tehdä eksperimentin, ja nyt Stroppolatineilla tehdään kahdenlaista Friulanoa. Ensimmäinen versio asustelee ruostumattomassa teräksessä 18-20 kuukautta ennen pullotusta, kun toinen taas kypsyy neutraalissa tammessa. Tämän tammikypsytyksen aikana viinin rakenne pyöristyy kiitos malolaktisen käymisen sekä hallitun happivaikutuksen. Tuloksena on ihastuttavan täyteläinen ja kermainen - ah mutta nyt huomaankin eteneväni jo maistelun puolelle!

Ennen kuin näin varkain ajaudun seuraavan postauksen teemaan, totean vielä Stroppolatinien punaisista, että ne kypsyvät pääsääntöisesti joko ranskalaisissa tai slavonialaisissa tammi-tonneaux’ssa, jotka ovat aina neutraaleja, eivät milloinkaan uusia. Ja mainittakoon vielä, että  sementtikypsytyksessä on juuri nyt erät Merlot’ta ja Sauvignon Blancia, mutta nämä ovat uusista, nuorista köynnöksistä tehtyjä viinejä, eivätkä ole nyt maistettavina. Mainitsenkin sementin vain siksi, että Stroppolatinien säiliöt olivat niin kauniita, että niistä oli saatava kuva, jonka näette ohessa.

Federico kertoo ihastuttavien sementtisäiliöiden olevan kamalia kuurattavia.

Ensi kertaan siis, viininystävät! Silloin maistelemme leegion Stroppolatinien hienoja viinejä ja hekottelemme Federicon kanssa. Huvituksen aiheista vähäisin ei ole Tom, joka vainuaa saaliin kuin saaliin. Federicon sanoin: ”Kissa saapuu, kun kinkku saapuu.” Mutta miksi kissalla on vain yksi hammas (tai melkein ainoastaan enää yksi hammas) jäljellä? Sekin selviää ensi kerralla.

***

Koordinaatit

Azienda Agricola Stroppolatini

Strada di Prepotto, 21

Gagliano 

33043 Cividale del Friuli, Italia

stroppolatini.it

stroppolatiniazagri@hotmail.it

casalidelpicchio@virgilio.it

Friulin valkoiset rypäleet osa II - Friulano

Federico Stroppolatini näyttää Leidille, että Friulano -tertun yläosassa on "korvat".

Friulano

Jos Ribolla Gialla on suoraviivaisen paikallinen ja muutoinkin selkeä rypäle, on Friulanon ympärillä puolestaan ollut kaikenmoista soppaa. Italialaiset saivat unkarilaisten kanssa aikaan kädenväännön rypäleen nimestä, kun alun perin Friulanoa kutsuttiin Italiassa Tocai Friulanoksi. Euroopan Unioni rajasi 2007 nimen ”Tocai” - sekä kaikki väännökset sanasta - viittaamaan vain Unkarin tuottamaan Tokaji-viiniin. Todettakoon selkeyden vuoksi siis, että Friulano ei siis ole kotoisin Unkarista eikä sillä ei ole mitään tekemistä Tokaji-viinien kanssa. 2007 alkaen italialaisten piti näin ollen luopua vanhasta nimestä ja ryhtyä kutsua rypälettä yksinomaan Friulanoksi. Miten tässä onnistuttiin? No, italialaiset kutsuvat sitä edelleen Tocai Friulanoksi, ja puhekielessä se lyhenee kätevästi, tietenkin, Tocaiksi. Heh.

Vaikka kukaan ei tiedä, mistä Friulano ilmestyi Friuliin - ehkä Venetosta ehkä ei - geneettisesti rypäleen historia on jäljitetty ranskalaiseen Sauvignonesse -lajikkeeseen, joka sittemmin on Ranskasta kokonaan kadonnut. Kolmannelta nimeltään lajike on Sauvignon Vert, joka luonnollisesti saa mielet assosioimaan kohti Sauvignon Blancia ja pohtimaan rypäleiden sukulaisuutta, jollaista ei kuitenkaan ole. Tästä pääsemme soppaan numero kaksi. Kun 1800-luvulla Sauvignon Blancin pistokkaita vietiin Chileen, joukossa oli myös Sauvignon Vertiä ilmeisesti johtuen siitä, että ne kasvoivat rinnatusten viinitarhoissa. Lajikkeiden lehdet ja hauskat, kaksikorvaiset rypäletertut ovat kovin samannäköisiä keskenään, mikä selittää pistokkaiden sekoittumisen. Rypäleiden aromit ovat kuitenkin eri maailmoista, ja tänä päivänä tämäkin soppa on selvinnyt.

Aromiprofiililtaan Friulano muistuttaa periatteessa yllättävän paljon Ribollaa. Kukkaisten sävyjen ja sitruksen johtaessa miellyttävä mantelisuus komppaa taka-alalla. Rakenteeltaan Friulano on kuitenkin erilainen kuin Ribolla - yleensä täyteläinen ja hedelmäinen, alkoholiltaan herkästi korkea ja hapokkuudeltaan keskitasoa. Kokonaisvaikutelma on kukkainen, pyöreä ja pehmeä, kun taas Ribolla tuottaa kepeän elegantteja, korkeahapposia viinejä.

Friulano vaatii viljelijältään tarkkuutta loistaakseen. Runsaaseen satoon altista lajiketta pitää karsia, jotta se tuottaa aromikasta viiniä. Myöskin Friulanon rypäleiden ohutkuorisuus tekee sen haavoittuvaiseksi hometaudeille. Onneksi lajike on kuitenkin varhain kypsyvä, joten homeen riskiä ei tarvitse kauhistella ylenpalttisesti, vaan sadonkorjuuseen päästään käsiksi nopeasti. Toisaalta liian nopea viininviljelijän ei pidä olla - liian varhain poimituissa rypäleissä lajikkeelle tyypilliset aromit eivät ole päässeet kypsymään ja viinistä tulee mitäänsanomatonta. Ylikypsyyteenkään Friulanoa ei pidä päästää - se johtaa hyvin korkeaan alkoholipitoisuuteen, ja viinistä tulee tasapainotonta ja raskasta.

***

Sain maistaa hienoja esimerkkejä Friulanosta Stroppolatinin tilalla, Doglianissa, Friulin Colli Orientalissa. Tässä postauksessa näettekin Stroppolatineilla otetun kuvan Friulano -rypäletertusta, jonka ”korvia” tertun yläosassa fantastinen visiitti-isäntämme Federico Stroppolatini esittelee. Stroppolatineista ja heidän Friulanostaan kerron tulevissa postauksissa. Tervetuloa lukemaan - on hienoa saada viedä teidät Veni Vidi Viinivisiitille friulilaiselle putiikkiviinitilalle, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen lämpimällä vastaanotollaan ja viinitekotaidollaan.