 |
| Veni Vidi Viinin kevät hehkuu oranssina. |
On oranssin aika
Uuden vuoden koittaessa joulun viinit ovat jääneet taa ja
kuplivat kuohauteltu kera rakettien. On aika haistella tulevia tuulia.
Ennustaessani alkaneen vuoden viinitrendejä pistän kaikki munat yhteen koriin
ja lausun, että vuonna 2016 on oranssin viinin vuoro. Tämä aiemmin
marginaalinen viinityyli jatkaa maailmanvalloitustaan osana natural wine
–liikettä, ja tavoittaa uskoakseni viinitrendinä (vihdoin, viimein) Suomenkin.
Ja jos ei tänä vuonna, niin viimeistään tulevina vuosina!
Tänä keväänä kirjoitan ennustukseni kunniaksi juttusarjan
oranssista viinistä. Sarjan puitteissa muun muassa arvioin ihastuttavia
oransseja viinejä, esittelen oranssiin viiniin erikoistuneen viinibaarin, ja
mikä tärkeintä, jatkan kanssanne Veni Vidi Viinin viinimatkaa Italian,
Slovenian ja Kroatian yhteisellä raja-alueella tehden Visiitin maailmankuulun
oranssin viinin tuottajan, Gravnerin, viinitilalle. Ihana ja kiehtova oranssin
viinin täyteinen kevät on siis aukeamassa eteenne, hyvät viinin ja Veni Vidi
Viinin ystävät! Tällä kertaa aloitan
kertomalla ihan perusasiat oranssista viinistä. Ensi kerralla sitten etenemme
historiallisempiin kerrostumiin.
Siis mikä oranssi?
”Oranssi viini” -termin keksi puolivahingossa viinin
maahantuoja David Harvey työskennellessään Sisiliassa Cornelissenilla. Heidän
repertuaariinsa kuului oranssi tyyli, mutta nimitystä kuvaamaan tätä
viinityyliä ei vielä ollut. Harvey heitti termin ilmaan ja siitä tuli pysyvä
tapa kuvata tietynlaista valkoviiniä, vaikkakaan termi ei ole virallinen
viinitermi. Yhäkin oranssi viini kuuluu muodollisesti valkoviinien luokkaan,
koska se valmistetaan valkoisista rypäleistä kuten valkoviinikin.
Mikä siis tekee oranssin viinin? Vastaus piilee
valmistustekniikassa, joka karkeasti ottaen on punaviinin valmistustekniikan
kaltainen. Valkoviiniä tavalliseen tapaan valmistettaessa mehu puristetaan
rypäleistä ja kuoret sekä siemenet jäävät puristimeen. Piste. Punaviinin kohdalla
taas punakuoriset rypäleet survotaan tai litistetään rikki, minkä jälkeen
kuoret sekä siemenet jätetään käymisen alussa kontaktiin, siis lillumaan,
syntyneeseen rypälemehuun. Näin punaviinin valmistusprosessissa kuorista ja
siemenistä uuttuu väriä, makuaineita ja tanniineja mehuun käymisen aikana.
Kontaktin pituutta (yleensä muutamia päiviä) määrittävät rypälelajike ja viinin
valmistajan tyyli. Hyvin runsaasti tanniineja ja uuteaineita sisältävien
rypäleiden mäskiä ei kannata pitää kovin montaa päivää kontaktissa mehun
kanssa, koska liikaa uuttunut punaviini on tiukkaa, ylitanniinista ja karua.
Oranssi viini valmistetaan kuten punaviini, rikottujen
rypäleiden kuoria mehussa pitkään maseroiden, mutta valkoisista rypäleistä.
Valkoisissa rypäleiden kuorissa on kuitenkin huomattavan paljon vähemmän väri-,
uute ja makuaineita kuin tummissa rypäleissä, joten oranssin viinin valmistajat
saattavat antaa kuorikontaktin jatkua kymmeniä päiviä, kuukausia, jopa vuosia.
Tässä pitkässä kuorikontaktissa rypäleistä irtoaa väriä, tanniineja ja kitkeriä
ainesosia. Lopullinen väri voi olla kuorikontaktin pituudesta riippuen mitä
tahansa syvästä kullankeltaisesta meripihkan kautta jopa ruskeaan, ja viinin
rakenne valkoviinille epätyypilliseen tapaan yllättävänkin runsaiden tanniinien
dominoima. Kaikki rypälelajikkeet eivät sovellukaan pitkään kuorikontaktiin,
vaan vain tietyt rypälelajikkeet pystyvät tuottamaan juuri optimaalisen
kypsistä rypäleistä hienon, tasapainoisen hapokkaan, ryhdikkään tanniinisen ja
silti elegantilla tavalla aromikkaan oranssin viinin. Rypälelajikkeen luonne ja
rypäleiden laatu korostuu pitkän kuorikontaktin myötä: liian aromikas rypäle,
ja aromikkuus dominoi muuta tasapainoa pitkän maseraation tuloksena. Hivenen
raaka rypäle, ja siemenien kitkerät ainesosat kiilaavat kaiken ylle maussa ja
rakenteessa – jälleen rikkoen viinin tasapainon. Ylikypsät rypäleet taas
johtavat hapokkuuden menettämiseen, joka on oranssin viinin muutoin tukevassa
rakenteessa raikkauden edellytys.
Oranssi vaatiikin tyylinä viinintekijältä
huomattavaa taitoa ja sen mainetta tärvelevät viinien heterogeeninen laatu ja hankalasti ennustettava säilyvyys, josta natural wine –ilmiötä muutoinkin runsain mitoin
parjataan. Omalta osaltani voin sanoa, että ehdoton majoriteetti maistamistani oransseista ovat olleet upeita viinejä. Oranssin tuottajista merkittävimmät tuottavat jumalten nektaria, joka kilpailee ylpeästi samassa sarjassa maailman hienoimpien viinien kanssa.
***
Näistä jännittävistä teemoista kuulette lisää seuraavissa oranssin
sarjan osioissa. Toki hupsautan kevään mittaan väliin muitakin viiniteemoja ja
arvioita punaisista uskolliseen tapaani, vaikka tämä kevät onkin oranssin
sävyinen. Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti