Barbera – rypäleen nousu sumuisista murheen laaksoista maailman maineeseen

Barberan tarina

Bricco dell'Uccellone.
Kuva: Belmondo.

Harvan rypäleen historia on niin pitkä ja draamallahöystetyn sahalaitainen kuin Barberan. Lajikkeena se on mahdollisesti ollut olemassa jo 600-luvulta, olkoonkin, että kirjallista dokumentaatiota lajikkeen viljelystä Luoteis-Italiassa on vasta 1200-luvulta lähtien.

Barbara-viini eli ensimmäiset vuosisatansa aina 1990-luvulle asti arkikulutusta varten. Sen tehtävä oli huuhdella piemontelaisen ruoka elettömästi alas. Tärkeämpinä hetkinä sen tehtäväksi jäi pohjustaa alkuruokakierrosten aikana sen varsinaisen viinipullon, Barolon tai Barbarescon, avaamista. Sama analogia jatkui ruokapöydästä viinitarhaan siirryttäessä. Runsassatoinen ja kursailematta missä tahansa kasvava Barbera sai happana seurata kylmistä, sumuisista laaksoista kuikuillen, kun Nebbiolon köynnöksille varattiin parhaimmat kasvupaikat korkeilla, aurinkoisilla kukkuloilla. Tämän kasvupaikkojen jaon seurauksena Barberan rypäleet jäivät usein kypsymättä täyteen potentiaaliinsa. Lopputuloksena oli loputtomat määrät hapanta, persoonatonta, hedelmäisyydeltään ja tanniineiltaan köyhää arkiviiniä.

Ennen maineensa nousua Barberan piti vielä kokea täydellinen tuho. Aivan kuin mitäänsanomattoman arkiviinin asemassa olemisessa ei olisi ollut jo masentavuutta riittämiin. No, Italiassa vuonna 1986 vastuuttomat ja kriminaalit viininpullottajat menivät käsittämättömällä tavalla lisäämään Barbera-viinierään metyylialkoholia. Siis rehellistä myrkkyä. Yli kaksikymmentä ihmistä kuoli metanolimyrkytykseen. Saavutettiin Barberan maineen absoluuttinen nollapiste.

Ja silloin tuhkasta nousi Barbera aivan uutena. Ryhmä omistautuneita viinintekijöitä, nuolenkärkenään Giacomo Bologna, pelasti sen ryhtymällä tuottamaan viiniä uudella otteella. Nyt Barberaa ryhdyttiin jälkikäyttämään ja tynnyrikypsyttämään pienissä barrique-tynnyreissä. Malolaktinen jälkikäyminen taittoi Barberan voimakkaita happoja pehmeämmiksi, ja tynnyrikypsytys puolestaan antoi tammen tanniinin myötä vähätanniiniselle rypäleelle lisää rakennetta.

Tammettamisessa saatettiin luiskahtaa hiukan yli-innokkuudenkin puolelle 1990-luvulla, jolloin markkinoille tuli supertammisia, keskihintaisia Barberoita. Barbera ei ole aromikkaimmasta päästä rypäleitä, ja tammen aromit peittävät sen herkemmät hedelmäaromit helposti. Pääasiallisena aromimaailmana näissä tuotteissa olikin tammi, joka korostui edelleen viinin vanhetessa. Laadukkaimmissa Barberoissa keskityttiin ylitammettamisen sijaan satojen karsimiseen. Pienen sadon rypäleet olivat tiiviitä ja laadukkaita. Tuloksena oli nyt tasapainoisia, viinejä, joissa oli hapon ja hedelmäisyyden rinnalla hyvä tanniinirakenne pitkään ikääntymiseen. Erityisesti Alban alueen Barberoita saattoi verrata tiiviydeltään ja ikääntymispotentiaaliltaan jopa Baroloon ja Barbarescoon. Barbera D’Albasta tuli Barberan uuden tarinan kansainvälinen lippulaiva.

Giacomo Bolognan Braidan tilalla tuottama Bricco dell’Uccellone (kuvassa) arvioidaan parhaaksi Barbera-viiniksi, jonka maa päällään kantaa. Muita Barbera-viinien bling-blingiin kuuluvia nimiä ovat MW Jancis Robinsonin mukaan Elio Grasson Vigna Martina, Coppon Pomorosso, Bavan Stradivario, Viettin Scarrone Vigna Vecchia sekä Nortonin argentiinalainen Barbera.

Alkon vakiovalikoimasta löytyvät tällä hetkellä ainoastaan Pio Cesaren Barbera D’Alba (18,98€) ja Roveron Barbera D’Asti Sanpansè (11,88€).

Barberan rakenne ja aromit

Barberalle tyyppillistä on runsas happoisuus ja vähäinen tanniinisuus. Jos rypäle päästetään irti, se tuottaa runsaan sadon, jossa nämä ominaisuudet korostuvat valitettavalla tavalla entisestään. Sen sijaan, jos sato pidetään pienenä, syntyy voimakkaita rypäleitä joissa tanniinit ja aromit tiivistyvät. Täysin kypsyessään Barbera saavuttaa parhaimmillaan suuren viinin ominaisuudet, kunnon happorakenteen, tanakat tanniinit ja hyvin tunnistettavan hedelmäisyyden.

Helppona viljeltävänä Barbera on matkannut italialaisten emigranttien mukana sinne, minne he ovat mennetkin. Siksi rypälettä viljellään nyt merkittävässä määrin myös Kaliforniassa ja Argentiinassa. Terroirin erilaisuuden vuoksi uuden maailman Barberat ovat kuitenkin olemukseltaan piemontelaisesta poikkeavia.

Piemontelaisen Barberan hedelmäaromeja ovat luumu ja kirsikat, jotka kehittyvät viinin kypsyessä hapankirsikan suuntaan. Myös vadelmaa ja mansikkaa saattaa olla läsnä. Yrttiaromeista anis ja fenkoli ovat tavallisia, mausteista puolestaan mustapippuri ja lakritsi. Barberassa voi olla myös orvokkien ja ruusujen kukka-aromeita. Tammi tuo viiniin vaniljaa ja savua. Mineraaliset aromiominaisuudet voivat tuntua suuressa Barberassa: esimerkiksi terva, kivet ja teräksisyys.

Uuden maailman Barberassa kirsikan aromi on niin ikään keskeinen, mutta mukana saattaa olla enemmän kevyempää ja makeamman vaikutelman tekevää marjaisuutta: karhunvatukkaa, vadelmaa ja mansikkaa. Tammen aromeista vaniljaisuus korostuu. Uuden maailman Barbera on usein vaikutelmaltaan makeampi, runsaampi, jopa hillomainen johtuen lämpimistä kasvuolosuhteista. Mausteisuus on sekin makeammasta päästä jatkumoa: kanelia, neilikkaa, muskottia. Yrttisyyttä uuden maailman Barberoissa on vähän tai ei lainkaan verrattuna Piemonten Barberaan.

Barbera antaa yleensä keskitäyteläisen vaikutelman, mutta saattaa tuntua kevyeltä marja-aromiensa ansiosta. Toisaalta suurimpien Barberoiden hapokkuus ja keskivahva tanniinisuus saattavat tuottaa jopa täyteläisen viinin tunteen.